Perustelut
Kempeleen kunnalla on tarkoitus lähiaikoina luovuttaa maankäytön toteutusohjelman mukaisesti tontti/tontteja kerrostalorakentamiseen kuntakeskuksessa Kempeletaloa vastapäätä olevasta korttelista Hallituskadulla/Valtuustokujalta. Nykyinen kaava mahdollistaa korkeaa rakentamista ja kaavan mukainen toteutus edellyttäisi rakenteellista pysäköintiä. Kortteliin on mietitty vaihtoehtoisia toteuttamistapoja ja tontinluovutusvaihtoehtoja.
Asiasta on lähetetty kysely rakennusliikkeille, jossa esitettiin kaksi vaihtoehtoa korttelin toteuttamisesta ja kysytttiin, kumpi vaihtoehdoista olisi houkuttelevampi. Lisäksi sai ehdottaa myös muita ideoita toteuttamisesta. Vastausaikana saimme kaksi vastausta kyselyyn. Valiokunnalle esitellään tontinluovutusvaihtoehtoja ja kyselyn vastauksia sekä pyydetään ohjausta asiassa etenemiseen.
Liitteenä kysely vaihtoehtoineen.
Valiokunnan ohjaus:
Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: