Perustelut
Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!-kehittämisavustukset lukuvuodelle 2026-2027. Avustukset haetaan Lupa- ja valvontavirastosta. Avustuksen päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa sekä Move!-prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä.
Avustusta voidaan myöntää kunnille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille. Avustusta ei kuitenkaan voida myöntää esimerkiksi suoraan kuntien yksittäisille kouluille (hakijana tulee olla kunta)
Hakuaika alkaa 24.2.2026.
Hakuaika päättyy 31.3.2026 klo 16.15.
Sivistyspalveluiden on kannattavaa hakea avustusta Liikkuva koulu- ja Move! -prosessin kehittämiseksi Kempeleen kunnassa lukuvuodelle 2026-2027. Perusopetuksen järjestäjiä velvoitetaan elokuusta 2026 alkaen liikunnallisen elämäntavan edistämiseen perusopetuksessa perusopetuslain muutoksen myötä. 1.8.2026 voimaan astuva laki velvoittaa esi- ja perusopetusta edistämään liikunnallista elämäntapaa osana opetuksen tavoitteita (Perusopetuslaki 2 §, 2 mom.). Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten liikkumista koulupäivän aikana, tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä juurruttaa liikunta osaksi koulun toimintakulttuuria.
Hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman keskeisten toimenpiteiden joukossa on koulupäivien ja koulumatkojen liikunnallistaminen, liikuntaneuvonta Move!-tulosten perusteella, liikuntaosaamisen vahvistaminen eri koulutusaloilla ja poikkihallinnollinen yhteistyö liikkumisen edistämiseksi. Nyt haettavissa avustuhankkeissa toivotaan painotettavan erityisesti yläkoululaisten ja vähemmän liikkuvien koululaisten kohderyhmiä.
Kempeleessä toiminnan kehittämiseksi Liikkuva koulu -toimintaan kannattaa luoda koordinaatio- ja ohjausjärjestelmät. Koordinaatioon ja ohjaukseen liittyen tulee nimetä Liikkuva koulu -ohjausryhmä, kunnan Liikkuva koulu -vastuuhenkilö tai -henkilöt ja nimetä koulukohtaiset Liikkuva koulu -vastuuhenkilöt tai vastuutiimit. Suunnitelmassa tulee kuvata myös näiden tahojen tehtävät ja työnjako
Move!-prosessin kehittämisessä olisi keskeistä koordinaatio moniammatillisesti ja poikkihallinnollisesti koulujen liikuntaa opettavien opettajien, terveydenhuollon henkilöstön ja kunnan liikuntaneuvonnan henkilöstön kesken. Liikuntaneuvonnan hankkeissa hakijoita pyydetään kuvaamaan olemassa oleva Move!-prosessi kunnassa ja sen suunnitellut kehittämistoimet liikuntaneuvonnan osalta. Nämä osaset ovat Kempeleessä aika hajallaan. Move! -mittaukset ja terveystarkastukset ovat nykytilassa aikataulutettu niin, että Move!:n tulokset eivät ole käytettävissä terveystarkastuksissa.
Näiden molempien (Liikkuva Koulu ja Move!) kehittämiseksi on kannattavaa hakea avustusta kehittäjän palkkaamiseksi. Eri vaihtoehtoja on kannattavaa pohtia yhdessä, ja suunnata hakemusta sen pohjalta.
Valiokunnan ohjaus:
Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: