Kunnanhallitus, kokous 10.2.2025

§ 44 Apulaisjohtajan viran perustaminen varhaiskasvatuspalveluihin ja täyttölupa

244Dno-2025-115

Valmistelija

  • Virpi Uutela, varhaiskasvatuksen johtaja, virpi.uutela@kempele.fi

Perustelut

Hallintosäännön 6 luvun 1§ ja 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen ja tehtävien perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä nimikemuutoksista. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 9.12.2024 §72 Kempeleen kunnan talousarvion vuodelle 2025. Varhaiskasvatuksen talousarvio vuodelle 2025 on hyväksytty osana kunnan vuoden 2025 talousarviota.

Varhaiskasvatuksen talousarvioon vuodelle 2025 henkilöstön osalta sisältyy apulaisjohtajan viran perustaminen varhaiskasvatuspalveluihin 1.8.2025 alkaen. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alussa on Ylikylän päiväkoti. Viran kustannukset on huomioitu varhaiskasvatuksen vuoden 2025 talousarviossa.

Apulaisjohtajan tehtävän keskeiset työtehtävät ovat:

  • esihenkilötyötehtävät kuten sijaishankinta, henkilöstön työvuoromuutokset, henkilöstömitoituksesta huolehtiminen
  • henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät kuten työvuoro- ja lomasuunnittelu, päivystyssuunnittelu
  • perehdytystehtäviin osallistuminen ja siihen liittyvät valmistelutehtävät
  • päiväkodin hankintojen valmistelutehtävät
  • päiväkodin taloushallinnon valmistelutehtävät
  • päiväkodin turvallisuus asioiden valmisteluun ja yhteistyötehtäviin osallistuminen
  • päiväkodin pedagogiseen johtamiseen osallistuminen
  • sidosryhmäyhteistyö- ja viestintätehtäviin osallistuminen
  • vastaa päiväkodin johtajan poissa ollessa päiväkodin johtajan tehtäväkokonaisuudesta.

Varhaiskasvatusjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus perustaa varhaiskasvatuspalveluihin apulaisjohtajan viran 1.8.2025 alkaen sekä myöntää virkaan täyttöluvan. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 §26 mukaan ja palkkaus OVTES:n osio G:n mukaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy varhaiskasvatusjohtajan päätösehdotuksen.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.


Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kempeleen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.


Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kempeleen kunnanhallitus.

Kirjaamon yhteystiedot:

Kempeleen kunta
PL 12
90441 Kempele
sähköposti:  kirjaamo@kempele.fi

Kirjaamon aukioloaika on työpäivisin klo 9.00 - 15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.


Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kempeleen kunnan kirjaamosta.