Kunnanhallitus, kokous 10.2.2025

§ 48 Otto-oikeusasiat

Valmistelija

  • Elina Roininen, palvelusihteeri, elina.roininen@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Viranhaltijoiden 23.1.-6.2.2025 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat

Elinvoimajohtaja
Hankintapäätös:
§ 2 Pirilän tanssilavan rakentaminen, 24.01.2025
Yleinen päätös:
§ 3 Yritystontin varaus / Ristisuo 3050-13, 24.01.2025

Kunnanjohtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 2 Hallintojohtajan virkavaalin vahvistaminen, 30.01.2025
Yleinen päätös:
§ 1 Työllisyyspalvelujen kaluston poistaminen, 27.01.2025
§ 3 Hallintopalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2025, 30.01.2025

Kunnanpuutarhuri
Hankintapäätös:
§ 1 Ruohonleikkurin hankinnan keskeytys, 29.01.2025
§ 2 Kuovipuiston leikkipuiston ulkoleikkivälineet, 04.02.2025

Liikuntapaikkamestari
§ 2 Traktorin perävaunu kenttien jäädytykseen, 28.01.2025

Rehtori, Linnakankaan koulu
Henkilöstöpäätös:
§ 7 Perusopetuksen lehtorin viransijaisuus (englanti, ruotsi) / Linnakankaan koulu, 05.02.2025
§ 8 Perusopetuksen oppilaanohjaajan viransijaisuus / Linnakankaan koulu, 05.02.2025

Talousjohtaja
Yleinen päätös:
§ 2 Kuntatodistusohjelman käyttäminen, 28.01.2025

Tekninen johtaja
Hankintapäätös:
§ 3 Ketolanperän koulun peruskorjaus – LVIA-urakoitsijan valinta, 30.01.2025
§ 4 Ketolanperän koulun peruskorjaus – Sähköurakoitsijan valinta, 30.01.2025
§ 5 Tienrakennus- ja kunnossapitomateriaalit vuosille 2025-2026, Puitejärjestely, 05.02.2025
Yleinen päätös:
§ 2 Teknisten palveluiden käyttösuunnitelma 2025, 28.01.2025

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-