Perustelut
Hallintosäännön 17 uvun 4 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Mahdollisista muutoksista ja lisäyksistä kokouspäiviin päätetään erikseen.
Hallintojohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallituksen kokouskutsu ja esityslista liitteineen julkaistaan neljä päivää ennen kokousta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Kutsu ja esityslista liitteineen toimitetaan luottamushenkilöiden sähköiseen kokoustilaan. Lisäksi esityslista julkaistaan samaan aikaan kunnan verkkosivuilla, siltä osin kun se on julkinen. Kunnanhallituksen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kokousta seuraavana kolmantena arkipäivänä, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Pöytäkirja siirretään myös nähtäville kunnan verkkoisivuille niiltä osin kuin se on julkinen. Pöytäkirjat pidetään näkyvillä verkkosivuilla kaksi vuotta julkaisupäivästä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.