Perustelut
Kiinteistön 244-401-117-319 (Kumpula) omistajien kanssa on neuvoteltu kiinteistön ostamisesta kunnalle. Kiinteistö sijaitsee Kokkokankaalla moottoritien ja Kokkokankaantien välisellä alueella, jolla ei ole asemakaavaa. Taajaman osayleiskaava 2040:ssä alue kuuluu SE- eli selvitysalueeseen, jonka rakentaminen eheyttää olennaisesti yhdyskuntarakennetta. Kiinteistö on suurimmaksi osaksi viljeltyä peltoa. Kiinteistöllä sijaitsee Kokkokankaantien varteen sijoittuva asuinrakennus, joka on kuntotarkastettu ja jonka hinta on arvioitu pihapiireineen kiinteistönvälittäjän toimesta. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 6,29 hehtaaria.
Kauppahinta on määritetty elinkeinojen kehittämiseen kaavoitettavan raakamaahinnan mukaan 3,30 €/m2 5,29 hehtaarin osalta eli 174.570 euroa. Pihapiirin n. 1 ha ja sillä sijaitsevien rakennusten arvo on kiinteistöarvion mukaisesti 230.000 euroa. Kauppahinnassa huomioidaan lisäksi puustoarvo 13.600 euroa Metsänhoitoyhdistyksen 5.8.2026 laatiman puustoarvion mukaisesti. 1 ha:n alueelle rakennuksineen jätetään hallintaoikeus myyjälle kauppakirjassa esitetyin ehdoin. Kauppahinta on yhteensä 418.170 euroa. Tarkemmat kaupan ehdot on kirjattu liitteenä olevaan kauppakirjaan.
Kaupankohteella on 31.12.2026 asti voimassa oleva vuokrasopimus viljelijän kanssa. Kunta sitoutuu vuokraamaan kaupankohteen sopimuksen päätyttyä kunnan voimassa olevin ehdoin siihen asti kuin alue on edelleen mahdollista vuokrata viljelyskäyttöön.
Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kunnan ja maanomistajien kesken neuvotellun maakaupan koskien kiinteistöä Kumpula 244-401-117-319.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen jjohtajan päätösehdotuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.