Kunnanhallitus, kokous 30.1.2023

§ 27 Kempeleen asemakaavan muutos / Linnakangastalon ympäristö / Luonnosvaiheen kuuleminen

244Dno-2022-535

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Suvi Jänkälä, kaavasuunnittelija, suvi.jankala@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunnan tekninen johtaja on tehnyt 23.6.2022 kaavoitusaloitteen Linnakangastalon korttelin asemakaavamuutoksen käynnistämiseksi.

Kempeleen Linnakankaan alueen koulu- ja päiväkotipalvelut ovat hyvin kuormittuneet ja tilojensa puolesta ahtaalla alueen kiivaan kasvun myötä. Linnakangastaloa on laajennettu useaan otteeseen. Koulutontin pinta-ala on 36855 m2 ja rakennusoikeus asemakaavan mukaan 11057 k-m2. Tällä hetkellä tontin käytetty rakennusoikeus on 14780 k-m2. Linnakangastalon viimeisimmät laajennukset on luvitettu kaavoittajan poikkeamispäätöksin 12.4.2017 § 1, 17.5.2019 § 1 ja 20.4.2020 § 2. Talon tilatarpeet ovat vielä tätä suuremmat alueen lapsimäärän yhä kasvaessa. Palveluverkkoselvitys on laadittu ja sen perusteella Linnakangastalon toimintaa tulee yhä laajentaa.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa koulu- ja päiväkotipalvelujen laajentuminen. Koulutontin käyttöä ja toimintojen tarkempaa sijoittumista suunnitellaan rinnakkain kaavatyön kanssa. Kouluun liittyvien toimintojen, kuten paikoitusalueen, sijoittumista tontin ulkopuolelle tutkitaan.

Kaavoittaja:
Ehdotan, että ryhdytään laatimaan kaavamuutosta, joka koskee Kempeleen Linnakankaan tilasto- ja pienalueilla (112/026) korttelia 26136 ja korttelin 26216 tontteja 1 ja 2 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita, ja että Linnakangastalon ympäristön kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoittajan päätösehdotuksen.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Suvi Jänkälä, kaavasuunnittelija, suvi.jankala@kempele.fi

Perustelut

Linnakangastalon ympäristön asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli julkisesti nähtävillä 30.11.-30.12.2022. Nähtävilläolon aikana saapui 4 mielipidettä. Viranomaisilla ei ollut huomautettavaa tässä hankkeen vaiheessa. Kaikki mielipiteet koskivat Tuhkimonkaarteen liikenneturvallisuushaasteita sekä koulun nykyisen paikoitusalueen yökäytön häiriötä asukkaille. Hankkeesta järjestettiin asukastilaisuus 8.12.2022. Asukkaat ilmaisivat vastaavia huolia myös tilaisuudessa. Palaute on otettu huomioon suunnittelussa.

Asemakaava muuttaa korttelin 26136 Y-tontin (yleisten rakennusten korttelialue) tehokkuuslukua 0,3:sta 0,5:een. Asemakaava mahdollistaa 300 kerrosneliömetriä urheilukentän toimintaa tukevaa rakentamista Linnalähteen puistoon osoitettavalle urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU). Kaavassa poistuvat korttelin 26216 tontit 1 ja 2 ja muodostuu kortteli 26217, johon osoitetaan pysäköintialue LPA. Lisäksi muodostuu kortteleihin 26216 ja 26217 liittyvää puistoaluetta.

Palvelu- ja resurssivaliokunnille esiteltiin luonnoksen vaihetta ennakkoon kouluhankkeen ohjauksen yhteydessä, ja ne ohjasivat kaavahanketta seuraavasti:

Palveluvaliokunta (9.1.2023):
Alustavan luonnoksen ja suunnitelman pohjalta on hyvä edetä. On tärkeää,​ että käyttäjiä ja asukkaita kuunnellaan aktiivisesti jo kaavamuutoksen alusta asti.

Resurssivaliokunta (9.1.2023):
Resurssivaliokunta ohjaa etenemään Linnakangastalon ympäristön asemakaavamuutoksessa esitetyn mukaisesti ja huomioimaan toteutuksessa asukastilaisuudessa esille nousseita asukkaiden toiveita.

Kaavoittaja:
Ehdotan, että Linnakangastalon ympäristön asemakaavan muutos asetetaan nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoittajan ehdotuksen.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.