Valmistelija
Katja Vähäkuopus, hyvinvointikoordinaattori, katja.vahakuopus@kempele.fi
Perustelut
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki (612/2021) 6 § määrittää, että kuntien tulee laatia laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokausittain. Laaja hyvinvointikertomus ja –suunnitelma on eri hallinnonalojen asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä koottu asiakirja, joka toimii johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön, suunnittelun ja sen toimeenpanon perustana. Hyvinvointikertomus kuvaa kempeleläisten hyvinvoinnin tilaa, vahvuuksia, kehittämiskohteita ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Kertomuksessa on suunnitelma kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä ja arviointi toteutuneesta hyvinvoinnin edistämistoiminnasta. Suunnitelmaan kirjataan tavoitteet ja toimenpiteet, jotka hyväksytään ja seurataan osana normaalia talousarvioprosessia. Hyvinvoinnin tavoitteita ja toimenpiteitä arvioidaan talousarvion, osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä.
Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma pitää sisällään lakisääteisistä suunnitelmista: kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman, suunnitelman ikääntyvän väen tukemiseksi ja yleisen turvallisuussuunnitelman.
Kempeleen laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on valmisteltu laajan osallisuuden avulla.
Resurssivaliokunta (9.12.2025):
Resurssivaliokunta kiittää hyvinvointikoordinaattoria asian esittelystä ja ohjaa, että esitetty laaja hyvinvointikertomus ja suunnitelma vuosille 2026-2029 hyväksytään. Resurssivaliokunta pitää hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman eteen tehtyä työtä erittäin tärkeänä.
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta (9.12.2025):
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta ohjaa hyväksymään hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman.
Yhteisöllisyysvaliokunta (9.12.2025):
Yhteisöllisyysvaliokunta on tyytyväinen esityksen sisältöön ja suunnitelmiin. Valiokunta kiittää esittelystä ja merkitsee esityksen tiedoksi.
Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (16.12.2025):
Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta oli tyytyväinen esitettyyn hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan ja ohjasi etenemään niiden pohjalta.
Ehdotus
Esittelijä
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Laajan hyvinvointikertomuksen ja hyvinvointisuunnitelman vuosille 2026-2029, sekä edistettävät toimenpiteet vuodelle 2026.
Päätös
Päätettiin yksimielisesti tehdä muutos vuoden 2026 hyvinvoinnin toimenpiteet kohtaa ”4. Päihteet, mielen hyvinvointi, väkivallan ehkäisy” täydennetään seuraavalla lisäyksellä: Osallistumme ehkäisevän päihdetyön viikkoon. Lisäys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätösehdotus hyväksyttiin esitetyin muutoksin.
Valtuutettiin hyvinvointikoordinaattori tekemään tekniset korjaukset ja kirjoitusvirheet.