§ 2 Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttäminen 7.1.- 1.6.2025 / varhaiskasvatuspalvelut/Siltakoski /

Lataa 

244Dno-2024-693

Päätöspäivämäärä

19.12.2024

Päätöksen tekijä

Päiväkodin johtaja, Santamäen päiväkoti

Päätöksen peruste

Kempeleen kunnan hallintosäännön 6 luvun 6 §:n mukaan yksiköstä vastaava viranhaltija valitsee alaisensa määräaikaisen viranhaltijan tai työntekijän enintään yhdeksi (1) vuodeksi.

Kuvaus

Varhaiskasvatuspalveluissa on ollut julkisesti haettavana varhaiskasvatuksen opettajan määräaikainen työsuhde Santamäen päiväkotiin. Tehtävä on ollut julkisesti haettavana 26.11.-10.12.2024 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kempeleen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston www-sivuilla sekä KuntaRekryssä. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26§, 27§ ja 75§ siirtymäsäädösten mukaisesti.

Määräaikaan mennessä tehtävää haki yhteensä 9 hakijaa. Tehtävän haastattelut suoritettiin 16.12.2024. Haastatteluun kutsuttiin 6 hakijaa. Haastattelijoina toimivat Santamäen vs. päiväkodinjohtaja ja varajohtaja.

 

Päätös

Valitsen varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaiseen tehtävään ajalle 7.1.-1.6.2025 kasvatustieteen maisteri Mirko-Elias Siltakosken. Mirkolla on osaamista lapsen osallisuuden sekä lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Lisäksi hänellä on osaamista STEAM-pedagogiikan toteuttamiseen. 

Valitun on toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkamista. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet palvelusuhteen kestosta. Tehtävän palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan.

Allekirjoitus

Jutta Niemikorpi, vs. päiväkodin johtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta