Kuvaus
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella eettistä johtajuutta varhaiskasvatuksessa ja erityisesti tarkastelun kohteena on, missä määrin päiväkodin johtajat Suomessa ovat puuttuneet yhdenvertaisuutta rikkoviin käytöksiin sekä minkälaisia positiivisen erityiskohtelun puitteita on rakennettu päiväkoteihin johtajan tai työyhteisön toimesta. Tutkimuksen kohdejoukkona on suomalaisten päiväkotien johtajat.
Tutkimuksen tavoitteena on saada lisää tietoa, kuinka eettisen johtamisen toteuttaminen onnistuu varhaiskasvatuksen muuttuvassa arjessa. Nykyisessä nopeasti moninaistuvassa Suomessa tarvitaan lisää tietoa ja keinoa ehkäisemään epäasiallista kohteluja, syrjintää ja rasismia. Tämä tutkimusaiheemme on oleellisena tärkeää varhaiskasvatusalalla, koska varhaiskasvatuksen (yksikön ja koko varhaiskasvatuksen) eettinen johtaminen voidaan nähdä vaikuttavan lasten kasvuun ja oppimiseen työyhteisön toiminnan kautta. Tutkimuksen tuloksien voidaan nähdä auttavan päiväkotien johtajia reflektoimaan omaa toimintaa sekä arvioimaan ja kehittämään toimintakulttuuria yhdessä henkilöstön kanssa. Uutta tietoa voidaan käyttää suunniteltaessa koulutuksia varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Lasten hyvinvointi on yhteiskunnan tulevaisuus, meidän tulevaisuutemme.
Aineisto kerätään laadullisella kyselytutkimuksella (Webropol), jotka analysoidaan narratiivisella analyysilla. Päiväkotien johtajat vastaavat kysymyksiin anonyymisti, tarkemmat kysymykset liittyvät ainoastaan päiväkotien johtajien koulutustausta, työkokemuksen kestoon ja tiedot, jotka liittyvät Suomen alueeseen. Aineistonkeruussa hyödynnetään mm. yliopistojen laajaa yhteistyöverkostoa ja osallistujia tavoitellaan kasvatus- ja koulutusalan johtajuuden alueellisesti kattavien täydennyskoulutusten kautta. Tutkimusaineistoa laajennetaan teemahaastattelulla muutamien kaupunkien varhaiskasvatusjohtajien kanssa
Tutkimuksessa sitoudutaan noudattamaan kaikilta osin TENK:in ihmisiin kohdistuvan tutkimuksen eettisiä periaatteita ja hyviä tieteellisen tutkimuksen käytänteitä (TENK 2012).
Tutkimuksessa ei kerätä tunnistetietoa ja kaikki tunnistettavuuteen liittyvät tekijät minimoidaan.
Tiedot käsitellään luottamuksellisesti, niitä ei luovuteta sivullisten tietoon, eikä kukaan ei ole tunnistettavissa tuloksista raportoitaessa. Tutkimuksen tulokset julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa, jotka auttavat ammattilaisia, tutkijoita, päättäjiä, asiantuntijoita kehittämistyössä ja käytännön toimissa. Tutkimukseen ei sisälly fyysisiä, psykologisia, sosiaalisia tai taloudellisia riskejä eikä ympäristöriskejä.
Tutkimushankkeen päättymisen jälkeen aineiston arkistoidaan, Työsuojelurahaston aineistojen arkistointia koskevia ohjeita noudattaen.