§ 154 Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttäminen 7.1.2025 alkaen/ varhaiskasvatuspalvelut/Rytilahti

Lataa 

244Dno-2024-693

Päätöspäivämäärä

10.12.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen johtaja

Päätöksen peruste

Kempeleen kunnan hallintosäännön 6 luvun 6 §:n mukaan varhaiskasvatuksen johtaja valitsee varhaiskasvatuksen vakinaiset työsuhteiset.

Kuvaus

Varhaiskasvatuspalveluissa on ollut julkisesti haettavana kaksi (2) varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta. Tehtävät ovat olleet julkisesti haettavana 13.11.-27.11.2024 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kempeleen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston www-sivuilla sekä KuntaRekryssä. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26§, 27§ ja 75§ siirtymäsäädösten mukaisesti.

Määräaikaan mennessä tehtäviä haki yhteensä 10 hakijaa. Tehtävien haastattelut suoritettiin 3.12.2024. Haastatteluun kutsuttiin kolme kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Haastattelijoina toimi Kirkonkylän päiväkodin johtaja ja apulaisjohtaja.

Kirkonkylän päiväkodinjohtaja esittää varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään valittavan 7.1.2025 alkaen sosionomi Jenni Rytilahden seuraavin perustein: Haastattelussa välittyi kokonaisvaltainen näkemys ja ymmärrys varhaiskasvatuksesta sekä osaaminen erityisesti pienten lasten pedagogiikasta. Rytilahti toi esille kehittävää työotetta ja työhyvinvoinnin kokonaisvaltaisen merkityksen varhaiskasvatustyössä.

Päätös

Valitsen varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 7.1.2025 alkaen sosionomi Jenni Rytilahden. Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alussa on Kirkonkylän päiväkoti.

Jenni Rytilahti täyttää varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän kelpoisuusehdon. Hänellä on kokonaisvaltainen näkemys ja ymmärrys varhaiskasvatuksesta ja erityisesti pienten lasten pedagogiikasta. Rytilahdella on kehittävätyöote ja lisäksi hänellä on kokonaisvaltainen käsitys työhyvinvoinnin merkityksestä varhaiskasvatuksessa.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkamista. Tehtävissä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävän palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan.

Allekirjoitus

Virpi Uutela, varhaiskasvatuksen johtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta