244Dno-2025-383
Kempeleen kunnan hallintosäännön 6 luvun 6 §:n mukaan varhaiskasvatuksen johtaja valitsee varhaiskasvatuksen vakinaiset työsuhteiset.
Varhaiskasvatuspalveluissa on ollut julkisesti haettavana 16 varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta. Tehtävien sijoituspaikat työsuhteiden alussa ovat Kirkonkylän, Ylikylän, Linnakankaan, Sarkkirannan ja Santamäen päiväkodit. Tehtävät ovat olleet julkisesti haettavana 28.2-24.3.2025 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kempeleen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston www-sivuilla sekä KuntaRekryssä. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26§, 27§ ja 75§ siirtymäsäädösten mukaisesti. Määräaikaan mennessä tehtäviä haki yhteensä 48 hakijaa. Tehtävien haastattelut suoritettiin 7.-8.4.2025. Haastatteluun kutsuttiin 30 kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Haastattelijoina toimivat päiväkodin johtajat.
Kirkonkylän päiväkodinjohtaja esittää varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään valittavan Kirkonkylän päiväkotiin 1.8.2025 alkaen Varhaiskasvatuksen sosionomi Saana Suikin seuraavin perustein: Suikki osoitti haastattelussa hyvin lapsilähtöisen lähestymistavan varhaiskasvatustyöhön. Hän osoitti myös vahvaa luontopedagogiikan osaamista varhaiskasvatuksen opettajan työssä ja kehittävää otetta tiimityöskentelyyn ja verkostotyöhön.
Valitsen varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2025 alkaen Sosionomi (AMK) Saana Suikin. Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alussa on Kirkonkylän päiväkoti.
Saana Suikki täyttää varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän kelpoisuusehdon. Suikilla on lapsilähtöinen lähestymistapa varhaiskasvatustyöhön. Hän osoitti vahvaa luontopedagogiikan osaamista varhaiskasvatuksen opettajan työssä ja kehittävää otetta tiimityöskentelyyn ja verkostotyöhön. Haastattelun, hakemusasiakirjojen ja kokonaisarvioinnin pohjalta Suikki on tehtävään soveltuvin.
Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkamista. Tehtävissä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävän palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan.