Valmistelija
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Perustelut
Valiokunnat ovat valmistelleet vastauksensa tarkastuslautakunnan vuotta 2022 koskevassa arviointikertomuksessa esittämiin havaintoihin ja suosituksiin. Liitteenä koonti valiokuntien vastineista.
Hallintojohtaja:
Kunnanhallitus toteaa, että tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2022 tuodaan esille tärkeitä huomioita kunnan eri toiminnoista ja ne on syytä huomioida tulevaisuuden kehittämistyössä. Kunnanhallitus saattaa näihin huomioihin laaditut ja liitteenä olevat vastineet tiedoksi sekä tarkastuslautakunnalle että valtuustolle.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.