Perustelut
Elinvoimajohtaja kertoi kahdelta yritykseltä tulleista kyselyistä koskien ARA-kohteiden rakentamista ja kunnan mukana oloa hakemuksissa. Kokouksessa sovittiin, että asiaan palataan vielä seuraavassa kokouksessa. Tapio Juvani Kempeleen kartanon hallituksen jäsenenä poistui asian käsittelyn ajaksi.
_____
Elinvoimajohtaja kertoi asuintonttien huutokaupan tilanteesta. Kahden tontin huutokauppa oli juuri päättynyt ja tonttien hinnat olivat 90 000 euroa ja 78 000 euroa.
_____
Elinkeinokoordinaattori kertoi kesän 2024 Pirilän puiston teltan esityksistä tulleista kyselyistä. Elinvoimavaliokunta ohjasi, että teltassa olisi hyvä olla useita esiintyjiä kalenterit yhteen sovittaen.
_____
Elinvoimajohtaja kertoi kaasutankkauspisteestä tulleesta kyselystä Zatelliitin alueelle. Elinvoimavaliokunta ohjasi, että tankkauspiste voisi sijoittua alueelle.
_____
Elinvoimajohtaja kertoi tulleestä kyselystä, jossa kunta voisi lähteä osaksi yrityksen tienvarsimarkkinointia. Elinvoimavaliokunta ohjasi, että ei lähdettäisi tasapuolisuuden vuoksi tähän mukaan.
_____
Elinvoimajohtaja kertoi Köykkyriin suunnitelluista opasteista.