Resurssivaliokunta, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 Valtuustoaloite / Ilmainen aamupuuro Kempeleen koululaisille / Pia Hanski

244Dno-2023-544

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Esitän, että Kempeleen kouluissa ryhdytään tarjoamaan ilmaista aamupuuroa koululaisille parina päivänä viikossa vuoden 2024 alusta lähtien.

Monet lapset eivät syö lainkaan aamupalaa, käy ilmi mm. THL:n tutkimuksissa.  Viime vuosina eri kouluasteilla useilla paikkakunnilla on tarjottu aamupuuroa ennen oppituntien alkamista. Mm. Maistuva koulu -tutkimukseen osallistuneet koulut ovat kokeilleet aamupalan tarjoamista kerran tai kaksi viikossa. Kokemukset ovat positiivisia. Opettajat ovat jopa yllättyneet siitä, kuinka moni haluaa herätä aikaisemmin yksinkertaiselle puurolle ja maitolasilliselle.

Kustannukset yhden viikkokerran puurotarjoilulle on joitakin tuhansia euroja lukuvuositasolla, joten tällainen hyvinvointiin tähtäävä ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevä työ ei tälle kotikunnallemme kalliiksi tule. Ehdotan myös, että Kempeleen seurakunnan halukkuutta ja mahdollisuutta toimia yhteistyökumppanina tässä toiminnassa kartoitetaan. Tämän kaltainen yhteistyö on toiminut muilla paikkakunnilla ja istuu hyvin myös seurakunnan arvomaailmaan.

Lapset ovat myös aikuisennälkäisiä, sillä monissa perheissä yhteiset hetket jäävät vähäisiksi. Paikalla aamupuurolla olisi siis myös aikuisia, vaikka nuorisotyöntekijöitä tai muita henkilöitä juttelemassa arjen asioista. Samalla voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja olla lapsille läsnä arjen asioissa.

Aloite tähtää siis aamupalatarjoilun ja nälän poistamisen lisäksi myös lasten ja nuoren kohtaamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä yhteisöllisyyden lisäämiseen kouluissa.

 

Pia Hanski,
Kokoomuksen valtuutettu ja valtuustoryhmän puheenjohtaja

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että aloite lähetetään ateriapalvelujen valmisteltavaksi sekä palveluvaliokunnan ja resurssivaliokunnan ohjattavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marjo Rauma, ateria- ja puhdistuspalvelupäällikkö, marjo.rauma@kempele.fi
  • Jyri Ulvinen, sivistysjohtaja, jyri.ulvinen@kempele.fi

Perustelut

Ateria- ja puhdistuspalveluissa maksuttoman aamupuuron järjestäminen Kempeleen noin 3500 oppilaalle tuo mukanaan useita huomioon otettavia asioita. Aamupuuron tarjoaminen pitäisi pystyä järjestämään sekä kustannustehokkaasti että aikataulullisesti keittiöiden ja koulun toiminta huomioon ottaen. Oppilaiden tasavertaisen kohtelun takaamiseksi tulisi aamupuuro tarjota kaikissa Kempeleen peruskouluissa. Kempeleen kouluista Ylikylä, Kirkonkylä ja Linnakangas ovat suuria yksiköitä, joissa ruokailee 900–1500 oppilasta päivittäin. Aamupuuron valmistaminen näin laajassa mittakaavassa tulisi vaikuttamaan suuresti keittiöiden toimintaan ja nykyisen henkilöstöresurssin sekä aikataulun puitteissa tämä ei ole mahdollista. Huomioitavia asioita on puuron valmistamisen, tarjoilun sekä astiahuollon vaatima aika.Pienessä mittakaavassa aamupala voidaan järjestää vähäisellä henkilöstölisäyksellä, mutta isommissa yksiköissä tarvitaan jo useampi lisähenkilö huolehtimaan aamupuuron hoitamisesta kokonaisuudessaan. Lisähenkilöstön palkkaaminen 1–3 tunniksi on erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Aamupuurolle osallistumisesta tulisi koulun kartoittaa osallistuvien oppilaiden määrä, johon oppilaan tulisi myös sitoutua. Lisäksi koulupäivän alkuun sijoittuvan aamupuurotarjoilun valvonta tulisi järjestää, mitä keittiöhenkilökunta ei pysty toteuttamaan. 

Mikäli aamupuuro olisi tarjolla kaksi kertaa viikossa ja ruokailijamäärä olisi n. 30 %:a oppilaista, tarkoittaisi se karkeasti arvioiden vuositasolla noin 14 000 euron elintarvikekuluja (hiutaleet ja maito) sekä 15 000 euron henkilöstökuluja ateriapalveluissa. Asiassa on otettava huomioon, että kunnassa on käynnistetty kestävän talouden ohjelma 2024-2026 kunnanhallituksen päätöksellä, sillä talous on kääntymässä voimakkaasti alijäämäiseksi. Siten myös ateria- ja puhdistuspalveluiden tulee tarkastella toimintaansa ja hakea säästöjä sekä pidättäytyä uusista kustannuksista, ellei ne ole pakollisia.

Opetuksen näkökulmasta yksi koulun tehtävistä on tukea perheitä kasvatuksessa. Kouluterveyskyselyn tuloksissa ravinnon tärkeyttä nostettu esiin ja kouluilla on mahdollista korostaa opetuksessa aamupalan tärkeyttä. Kouluilta voidaan myös muistuttaa huoltajia oppilaiden hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyen aamupalan tärkeydestä, ja huomioimaan riittävän ja monipuolisen aamupalan tarjoamisen ennen kouluun lähtemistä. Kasvatukseen kuuluu myös läsnäolo, ja perheitä tulee tukea lasten ja huoltajien mahdollisen yhteisen ajan lisäämiseksi. Koulussa tarjottava aamupuuro saattaa johtaa siihen, että perheiden aamuista tärkeä yhdessäolon hetki siirtyy perinteisesti kodin ja huoltajien vastuulta kouluille. Aamupuuron tarjoaminen koululla ei tue tätä ajatusta. Lisäksi koululla voidaan myös tunnistaa tai kyselyn avulla löytää oppilaita, jotka eivät syö tai saa aamupalaa aamuisin kotona. Tällaisissa tapauksissa oppilaita voidaan ohjata esimerkiksi kouluterveydenhoitajan vastaanotolle tai opinto-ohjaajalle keskustelemaan asiasta, ja tarvittaessa voidaan olla yhteydessä huoltajiin, mikäli asia aiheuttaa erityisiä ongelmia oppilaan jaksamiseen.

Koulun velvollisuuteen kuuluu myös valvoa ruokailuhetki, ja tämä vaikuttaa koulun opettajien ja ohjaajien töihin liittyviin järjestelyihin sekä mahdollisiin työtuntien lisäämiseen. Mikäli aamupuuro tarjotaan, tulee koulukuljetuksia aikaistaa, jotta oppilailla on mahdollisuus saada aamupuuro ennen oppituntien alkua. Pisa-tutkimuksien myötä saadut tiedot oppimistulosten laskusta sysää paineita opetuksen lisäämiseen kouluissa. Nykyisessä kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa säästöjen hakeminen opetuksesta ei tue oppimista, eikä resursseja tulisi suunnata toimintoihin, jotka eivät ole lakisääteisiä opetuksen näkökulmasta.


Resurssivaliokunta (12.12.2023):
Resurssivaliokunnan enemmistö ohjaa, että valtuustoaloite palautetaan jatkovalmisteluun ja selvitetään olisiko ilmaista aamupuuroa mahdollista tarjota kokeiluluontoisesti alkuun määräaikaisesti esimerkiksi yhdellä koululla ja määräajan päätyttyä tarkasteltaisiin kokeiluajan tuomia kokemuksia. Lisäksi pyydetään selvitettäväksi eri tahot esimerkiksi Kempele Akatemia jne, jotka voisivat osallistua kokeilujakson toteuttamiseen.