Perustelut
Keskusvaalilautakunnan on pidettävä europarlamenttivaalien yhteydessä kokouksia, joissa ennakkoäänestysten tarkastus suoritetaan.
Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus Kempeleessä jäi 38,0 %:iin. Ennakkoäänestyksessä annettiin yhteensä 2519 ääntä, mikä vastasi 19,6 %:n osuutta Kempeleen äänioikeutetuista. Äänestysaktiivisuus on huomattavasti matalampi verrattuna vuoden 2021 kuntavaaleihin (53,9 %), vuoden 2022 hyvinvointialuevaaleihin (51,3 %) ja vuoden 2023 eduskuntavaaleihin (74,9 %).
Edellisten vastaavien vaalien äänestysaktiivisuus huomioiden on arvioitavissa, että europarlamenttivaalien ennakkoäänestysten tarkastaminen voidaan tehdä kolmessa kokouksessa. Lisäksi vaalien ennakkojärjestelyt edellyttävät vähintään yhtä kokousta. Kokouspäiviksi ehdotetaan seuraavia päivämääriä:
- torstai 25.4.2024
- perjantai 31.5.2024
- tiistai 4.6.2024
- perjantai 7.6.2024
Hallintosäännön 17 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Edelleen 2 momentin mukaan kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Ehdotus
PUHEENJOHTAJA:
Keskusvaalilautakunta päättää kevään kokouksistaan.
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti pitää kokouksensa seuraavilla päivämäärillä:
- maanantai 22.4.2024
- perjantai 31.5.2024
- maanantai 3.6.2024
- perjantai 7.6.2024