§ 49 Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävän täyttäminen 1.8.2024 alkaen / Oikarinen

Lataa 

244Dno-2024-235

Päätöspäivämäärä

18.4.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen johtaja

Päätöksen peruste

Kempeleen kunnan hallintosäännön 6 luvun 6§:n mukaan prosessista vastaava viranhaltija valitsee alaisensa vakinaiset viranhaltijat ja työntekijät.

Kuvaus

Varhaiskasvatuspalveluissa on ollut julkisesti haettavana kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan toistaiseksi voimassa olevaa tehtävää 1.8.2024 alkaen. Tehtävät ovat olleet julkisesti haettavana 25.3-9.4.2024 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kempeleen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston www-sivuilla sekä KuntaRekryssä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 30§:n mukaisesti.

Määräaikaan mennessä tehtäviä haki yhteensä 11 hakijaa. Tehtävien haastattelut suoritettiin 16.4.2024. Haastatteluun kutsuttiin 5 kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Haastattelutyöryhmään kuuluivat varhaiskasvatuksen johtaja, Honkasen päiväkodinjohtaja, Sarkkirannan vs. päiväkodinjohtaja ja varhaiskasvatuksen hankekoordinaattori.

Päätös

Valitsen varhaiskasvatuksen erityisopettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 alkaen KM Leena Oikarisen.

Leena Oikarinen on muodollisesti kelpoinen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään. Hänellä on erinomainen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen erityispedagoginen osaaminen ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan käytännön työhön liittyvien keskeisten toimintamallien ja työmenetelmien hallinta. Haastattelun perusteella hänessä oli todennettavissa erinomaiset vuorovaikutustaidot, joustava, oma-aloitteinen ja vahva kehittävä työote. Leena Oikarinen osoitti haastattelussa omaavansa erinomaisen ja monipuolisen asiantuntijuuden varhaiskasvatuksen erityisopettajan työhön ja samanaikaisopettajuuteen. Hänellä on erittäin hyvä osaaminen erilaisiin yhteistyötehtäviin varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien sekä eri sidosryhmien kanssa. Leena Oikarinen osoitti haastattelussa lisäksi hyvää perehtyneisyyttä inklusiivisen varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ja kasvatustiimien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Leena Oikarisella on lisäksi monipuolista työkokemusta varhaiskasvatuksen opettajan tehtävistä ja lisäksi työkokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajana toimimisesta.

Hakemuksen, opintojen, työkokemuksen ja haastattelussa esille tulleiden seikkojen ja näistä tehdyn kokonaisarvioinnin valossa Leena Oikarinen on tehtävään hakijoista soveltuvin. Haastattelutyöryhmä oli valinnasta yksimielinen.

Tehtävän palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan.

Allekirjoitus

Virpi Uutela, varhaiskasvatuksen johtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta