§ 13 Zeniitin Aurinkojärven alueen rakentaminen, rakennusurakka

Lataa 

244Dno-2023-757

Päätöspäivämäärä

25.4.2024

Päätöksen tekijä

Tekninen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 7 luvun 6 §:n mukaan toimivalta hankinnoissa määräytyy kunnan hankintaohjeen mukaisesti. Hankintaohjeen hyväksyy kunnanhallitus. Teknisellä johtajalla on toimivalta tehdä asiaa koskeva päätös.

Kuvaus

Kunnallistekniikkainsinööri (HP):

Kempeleen kunnan tekniset palvelut on pyytänyt kansallisella hankintailmoituksella kokonaishintatarjousta Zeniitin aurinkojärven alueen rakentamisesta. Työt sisältävät mm. K3 Virkistyjäntie ja jkpp väylän plv 0-475, J2 plv 0-440 sekä sen viereisen ulkoilureitin plv 310-785 rakentamisen hulevesilinjoineen ja valaistuksineen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa oli myös hinnoiteltavana kolme urakan osaa optioina. Aurinkojärven alueen rakentamiseen on varattu vuoden 2024 talousarviossa määräraha.

Tarjouspyyntö julkaistiin HILMA-ilmoituksella 5.3 2024. Tarjousten jättöaika päättyi 9.4 2024 klo 16.00. Tarjouksia saatiin kymmenen (10) kappaletta. Saapuneet tarjoukset vastasivat tarjouspyynnössä vaadittuja vaatimuksia ja olivat näin ollen vertailukelpoisia keskenään.

Tarjousten vertailuperusteena on halvin hinta. Halvimman tarjouksen jätti Saramachine Oy hintaan 883 726,00 euroa (alv 0%). Saramachine Oy:n tarjouksessa option 1 hinta oli 252 391,00 euroa (alv 0%), option 2 hinta 45 105,00 euroa (alv 0%) ja option 3 hinta 44 251,00 euroa (alv 0%). Optioiden hinnat eivät vaikuta urakan tarjoushintaan.

Päätös

Päätän, että Zeniitin Aurinkojärven alueen rakentaminen sisältäen option 1 ja 2 hankitaan halvimman tarjouksen jättäneeltä Saramachine Oy:ltä. Päätös option 3 käytöstä tehdään myöhemmin.

Allekirjoitus

Tuomo Perälä, tekninen johtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta