Perustelut
Kempeleen kunta on hakenut Opetushallitukselta avustusta koulujen kerhotoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen vuosille 2024-2025. Hankkeeseen haettu summa oli 41 000 euroa, josta omavastuu oli 30% eli 12 300 euroa.
Opetushallitus on tehnyt päätöksen asiasta 17.5.2024 ja myöntänyt Kempeleen kunnalle avustusta kerhotoimintaan 17 000 euroa. Valtionavustusprosentti on 70%, jolloin kunnan omavastuuosuus on 7 300 euroa ja hankkeen kokonaiskäyttö tulee olla vähintään 24 300 euroa. Avustuksen käyttöaika on 17.6.2024-31.12.2025.
Hankkeella jatketaan ja kehitetään edelleen Kempeleen kunnan perusopetuksen kouluilla erityisesti sellaista kerhotoimintaa, joka suuntautuu 3-9 luokkalaisille.Tarkoituksena on myös tavoittaa erityisesti ne oppilaat, joilla on haasteita löytää itselleen harrastustoimintaa. Kerhotoimintaa pyritään järjestämään mahdollisimman laajasti eri kouluilla. Kempeleen koulut on jaettu kolmeen eri alueeseen, ja kerhotoimintaa pyritään myös kehittämään alueellisesti, jolla mahdollistetaan sekä varmistetaan erilaisten iltapäiväkerhojen toteutuminen.
Kerhoja järjestetään koulupäivien yhteydessä kokonaiskoulupäivän rakennetta kehittäen ja koulujen tiloja monipuolisesti hyödyntäen. Oppilaita tullaan osallistamaan joka koululla aktiivisesti kerhojen sisällön suunnittelussa hyödyntäen koulujen aktiivisia oppilaskuntia.
Valiokunnan ohjaus:
Palveluvaliokunta ohjaa tukemaan koulujen kerhotoimintaa ajalle 17.6.2024-31.12.2025. Omavastuuosuus on 7300 euroa ja valtionavustuksen osuus on 17 000 euroa.