Yhteisöllisyysvaliokunta, kokous 17.9.2024

§ 66 Suomen Vahvin 2025 osakilpailu

244Dno-2024-502

Valmistelija

  • Eero Kauppi, Kempele Akatemian johtaja, eero.kauppi@kempele.fi

Perustelut

Suomen vahvin -kilpailusarjaa järjestetään kesällä 2025 miehille ja naisille. Sarjan järjestäjä on lähestynyt Kempeleen kuntaa kysyen mahdollisuutta kilpailun järjestämiseen Kempeleessä toukokuun lopussa 2025.

Kilpailujärjestäjille olisi annettava käyttöön alue kilpailun järjestämiseksi. Mahdollisia alueita Kempeleestä on syytä pohtia eri näkökulmista. Kilpailunjärjestäjä toivoo lisäksi kunnalta 7000€:n arvoista näkyvyysyhteistyötä tapahtuman järjestämiseksi Kempeleessä. Sosiaalisessa mediassa kilpailukesän aikana Instagramissa 1 700 000 näyttökertaa ja TiK Tokissa 286 000 näyttökertaa. MTV Katsomon osalta näkyvyys on kasvussa. Viime vuonna TV:llä tavoitettiin 500 000 katsojaa. 

Kumppanilta odotetaan vastineeksi näkyvyydestä ja tapahtuman tekemisestä kilpailupaikka, hiukan apua tapahtuman järjestelyihin paikallistuntemuksen muodossa sekä taloudellinen panostus. Osakilpailuissa puhumme 7 000€+alv panostuksesta, jota voidaan kattaa myös esimerkiksi katsomo rakenteilla yms. välttämättömällä tarpeistolla, jota kilpailun järjestämiseksi tarvitaan. Mikäli kunnalla on halu, että tapahtuma olisi pääsymaksuton tapahtuma niin taloudellinen panostus tulisi olla hiukan suurempi.

 

Yhteisöllisyysvaliokunta (17.9.2024):

Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa etenemään ja selvittämään asiaa tarkemmin, lisäksi pidetään tärkeänä että kunnan sisällä jokaista osapuolta pidetään ajantasalla ja kuullaan. Yhteisöllisyysvaliokunta toivoo että tapahtuma on maksuton katsojille.