Perustelut
Kempeleen kunnan kaavoitus on saanut kaavoitusaloitteen (kunnanjohtajan sähköposti 9.9.2024) Kempelehallin ja lukion kortteli 9001 asemakaavamuutoksen käynnistämiseksi.
Kirkonkylätalon rakentamiseen liittyvät purku- ja rakennustyöt ovat valmistuneet 2024. Kunnalla on nyt tarve tutkia Vihiluodonkujan eteläpuolelle jääneiden Kempeleen lukion ja liikuntahallin tulevaa sijaintia. Nykyinen lukiorakennus on huonokuntoinen, ja valtuusto on ohjannut, että peruskorjauksen sijaan vanha rakennus puretaan ja rakennetaan uusi. Kunnalla on myös tarve tutkia mahdollisen uuden jäähallin rakentamista Kempelehallin läheisyyteen.
Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa voimassa olevaa asemakaavaa siten, että se mahdollistaa uuden lukiorakennuksen toteuttamisen ja liikuntapalveluiden laajentamisen Kirkonkyläntalon yhteyteen. Kaavassa tarkastellaan myös alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyjä.
Asemakaavan muutos koskee korttelia 9001 sekä kortteliin liittyviä katu- ja viheralueita. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan Kempeleen kunnan omistuksessa, ja alueen laajuus on noin 6 ha.
Kaavoituspäällikkö:
Ehdotan, että kunnanhallitus tekee myönteisen päätöksen Keskustan tilastoalueen Kirkonseudun pienalueelle sijoittuvan kaavahankkeen Kempeleen asemakaavan muutos, Kempelehallin ja lukion kortteli 9001 käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta.
Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoituspäällikön ehdotuksen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.