§ 15 PAIKALLISEN JÄRJESTELYERÄN JAKAMINEN 2025 / TTES HENKILÖKOHTAINEN LISÄ

Lataa 

244Dno-2025-582

Päätöspäivämäärä

18.6.2025

Päätöksen tekijä

Tekninen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 6 luvun 11 §:n mukaisesti prosessista vastaava viranhaltija päättää prosessiinsa kuuluvan henkilöstön virka- ja työehtosopimusten mukaisiin järjestely- tai vastaaviin eriin perustuvista palkankorotuksista.

Kuvaus

Kunta-alan tuntipalkkaisten henkilöstön työehtosopimuksen piirissä olevan henkilöstön osalta on jaossa paikallinen järjestelyerä 1.6.2025 alkaen. Järjestelyerän suuruus on yhteensä 0,40 % TTES:n palkkasummasta.

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan. Paikallista järjestelyerää käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Työnantaja ja henkilöstönedustajat ovat neuvotelleet järjestelyerän käytöstä 13.6.2025. Neuvottelussa saavutettiin yhteinen näkemys. Neuvotteluissa on sovittu, että TTES:n osalta osa järjestelyerästä kohdistetaan henkilökohtaisiin lisiin.

Esihenkilöt ovat tehneet henkilöstön työsuoritusten arviointeja ja henkilökohtaisten lisien jakaminen perustuu näihin arvioihin.

Päätös

Päätän, että järjestelyeräneuvotteluissa sovitusti TTES:n piiriin kuuluvan henkilöstön osalta henkilökohtaiset lisät jaetaan liitteissä mainituille henkilöille 1.6.2025 alkaen.

Allekirjoitus

Tuomo Perälä, tekninen johtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta