Perustelut
Heinäkuun lopussa talous on 0,8 milj. euroa ylijäämäinen. Tilanne on kääntynyt 1,2 milj. euroa paremmaksi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Parempaa tilannetta selittää toimintakulujen maltillinen kehitys sekä keväällä toteunut poikkeuksellisen suuren yritystontin myynti.
Toimintakulut ovat alittaneet muutetun talousarvion kokonaisuutena n. 1,8 milj. eurolla toteumaprosentin ollessa 56,0 %. Toimintakulut ovat alittuneet teknisissä palveluissa n. 0,8 milj. eurolla ja varhaiskasvatuksessa n. 0,6 milj. eurolla. Sivistys- ja vapaa-aikapalveluiden kulut ovat toteutuneet muutetun talousarvion mukaisina ja hallintopalveluiden kulut ovat alittuneet 0,3 milj. euroa. Toimintakulut ovat kasvaneet kokonaisuutena 5,1 %:a viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Toimintakulujen kasvua kasvattaa erityisesti TE-palveluiden siirto kunnille vuoden alusta lukien.
Toimintatuotot ovat ylittäneet talousarvion tasaisen toteuman 0,2 milj. eurolla. Ylitystä selittää pääasiassa yritystonttien myyntien hyvä kertymä alkuvuodesta.
Verotulot ovat alittaneet talousarvion tasaisen toteuman n. 0,6 milj. eurolla, mutta alituksen arvioidaan pienentyvän loppuvuoden aikana. Verotulot ovat kasvaneet merkittävästi n. 9,2 % (2,4 milj. euroa) edellisestä vuodesta johtuen vuodelle 2025 tehdystä tuloveroprosentin korotuksesta. Valtionosuudet ovat talousarvion mukaiset ja ne ovat kasvaneet 5,1 % (0,7 milj. euroa).
Investointeja on kertynyt 10 milj. euroa, mikä on noin 36,5 %:a koko vuodelle arvioiduista investoinneista. Investoinneissa ei ole ylityksiä. Vuoden aikana on nostettu pitkäaikaista lainaa 10 milj. euroa, mutta lyhytaikaiset lainaa ei ole nostettu lisää.
Resurssivaliokunta (19.8.2025):
Resurssivaliokunta merkitsee talouden seurannan 7/2025 tiedoksi. Resurssivaliokunta on erittäin tyytyväinen toimintakulujen alitukseen.