§ 17 Työllisyyspalvelujen henkilökohtaiset lisät

Lataa 

244Dno-2025-825

Päätöspäivämäärä

30.9.2025

Päätöksen tekijä

Elinvoimajohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 6 luvun 11 §:n mukaisesti kunnanjohtaja päättää johtavien viranhaltijoiden palkkauksesta ja muun välittömästi alaisensa henkilöstön palkkauksesta. Muun kuin 1 momentissa mainitun henkilöstön osalta palkkauksesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen.

Kuvaus

TE24-uudistuksen yhteydessä valtiolta kuntiin liikkeenluovutuksella siirtyneiden palkansaajien palkat on maksettu aluksi kokonaispalkkana. Kokonaispalkkojen muuntaminen KVTESin palkkausmääräysten mukaiseksi on tehty KT:n ohjeen mukaisesti. Osa kokonaispalkasta voi siirtyä maksettavaksi työsuoritukseen perustuvana henkilökohtaisena lisänä.

Kokonaispalkkojen muuntamisen yhteydessä valtiolta siirtyneiden palkansaajien henkilökohtaisen lisän perusteena toimiva työsuorituksen arviointi on tehty ennen KVTESin tasopalkkajärjestelmän käyttöönottoa. Työsuorituksen arviointiin perustuva henkilökohtainen lisä maksetaan ensimmäisen kerran 1.10.2025, kun tasopalkkajärjestelmä otetaan Kempeleen kunnassa käyttöön.

 

Päätös

Päätän, että henkilökohtaiset lisät maksetaan liitteessä mainituille henkilöille 1.10.2025 alkaen.

Allekirjoitus

Miia Marjanen, elinvoimajohtaja

Organisaatiotieto

Kempeleen kunta