Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta, kokous 28.10.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 81 Talousarvio 2026 / elinvoima- ja työllisyysvaliokunta

244Dno-2025-800

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Talousarvion 2026 aikataulujen mukaisesti yksiköt ovat syöttäneet järjestelmään talousarviolukunsa. Ensimmäinen versio talousarviosta 2026 on selvästi alijäämäinen. Talousarvioluvut käydään läpi kokouksessa, minkä perusteella resurssivaliokunta ohjaa talousarviovalmistelua.

 

Resurssivaliokunta (30.9.2025):
Resurssivaliokunta kävi keskustelua talousarviosta 2026 ja ohjaa, että toimintakulut käydään kertaalleen tarkasti yksiköissä läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu on enintään 1,0 % ja lisäsäästötarve 2.2 milj. euroa. Investoinnit vuodelle 2026 tulee tarkastella välttämättömyyden mukaan ja tarpeen tullen siirtää suunnitelmavuosille. Toimintatuottoja tulee tarkastella kertaalleen läpi ja arvioida mahdollisimman realistisesti.

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Talousarvion 2026 aikataulujen mukaisesti yksiköt ovat syöttäneet järjestelmään talousarviolukunsa. Ensimmäinen versio talousarviosta 2026 on selvästi alijäämäinen. Talousarvioluvut käydään läpi kokouksessa, minkä perusteella resurssivaliokunta ohjaa talousarviovalmistelua ja kunnanhallitus antaa raamin talousarvion jatkovalmistelulle.

Resurssivaliokunta (30.9.2025):
Resurssivaliokunta kävi keskustelua talousarviosta 2026 ja ohjaa, että toimintakulut käydään kertaalleen tarkasti yksiköissä läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu on enintään 1,0 % ja lisäsäästötarve 2,2 milj. euroa. Investoinnit vuodelle 2026 tulee tarkastella välttämättömyyden mukaan ja tarpeen tullen siirtää suunnitelmavuosille. Toimintatuottoja tulee tarkastella kertaalleen läpi ja arvioida mahdollisimman realistisesti.

Talousjohtaja:
Ehdotan, että resurssivaliokunnan ohjauksen mukaisesti kunnanhallitus asettaa toimintakulujen kasvun tavoiteraamiksi enintään 1 %:a. Lisäksi investointeja tarkastellaan välttämättömyyden mukaan ja tarvittaessa siirretään tuleville vuosille. Toimintatuotot käydään myös läpi ja ne arvioidaan mahdollisimman realistisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Perustelut

Tekninen johtaja ja kunnallistekniikkapäällikö tulevat kokoukseen esittelemään talousarvion 2026 investointeja.


Resurssivaliokunta (14.10.2025):
Resurssivaliokunta ohjaa etenemään vuodelle 2026 esitetyillä investointien talousarvioluvuilla. Resurssivaliokunta on tyytyväinen maltilliseen investointikulujen kehitykseen vuodelle 2026 ja suunnitelmavuosille.

Valmistelija

Tuomo Perälä, tekninen johtaja, tuomo.perala@kempele.fi

Perustelut

Tekninen johtaja ja kunnallistekniikkapäällikö tulevat kokoukseen esittelemään talousarvion 2026 investointeja.

 

Valiokunnan ohjaus:
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta ohjaa etenemään investoinneissa suunnitelman mukaisesti. Valiokunta kiittää, että investointeja on karsittu merkittävästi.

 

 

Valmistelija

Jyri Ulvinen, sivistysjohtaja, jyri.ulvinen@kempele.fi

Perustelut

Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta käsittelee talousarvion sivistys- ja vapaa-aikapalveluiden osalta.

 

 

Valiokunnan ohjaus:
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta merkitsee talousarvion tiedoksi.

 

Valmistelija

  • Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Elinvoima-​ ja työllisyysvaliokunta ohjasi edellisessä kokouksessaan selvittämään näkökulmia kuntoutuslääkärimallista kuntaliitosta sekä naapurikunnista ennen päätöksentekoa. Valiokunta jatkaa kokouksessa asian käsittelyä saatujen tietojen pohjalta. 

 

Valiokunnan ohjaus:

 

Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: