Kunnanhallitus, kokous 9.2.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 36 Liikkuva arki -hankeavustus

244Dno-2026-79

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eero Kauppi, liikuntapalvelujen päällikkö, eero.kauppi@kempele.fi

Perustelut

Hankkeen tavoitteena on kehittää prosessinomaista liikuntaneuvontaa lapsiperheille, työikäisille ja ikääntyneille. Hanke on jatkoa maaliskuussa 2024 käynnistyneelle Liikkuva arki- hankkeelle, jossa lähdettiin rakentamaan yhteistyötä kunnan, hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kesken liikuntaneuvonnan palveluketjun kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on kehittää edelleen yhdyspintatyötä Pohteen kanssa, saada näkyville liikuntaneuvonnan vaikuttavuus sekä pyrkiä juurruttamaan liikuntaneuvonta osaksi kunnan olemassa olevaa toimintaa. Toiminta on kunnan hyvinvointisuunnitelman mukaista.

Hankkeen tavoitteena on jatkaa prosessinomaisen liikuntaneuvonnan kehittämistä ikääntyneiden, työikäisten ja lapsiperheiden osalta. Pyrkimyksenä liikuntareseptin kehittäminen ja käyttöönotto. Haluamme laajentaa ja saada aktiiviseen toimintaan yhteistyötä erityisesti neuvolan kanssa (raskaana olevien ja vastasynnyttäneiden liikuntaneuvonta ja lapsiperheiden liikuntaneuvonta). Kehitämme liikuntaneuvonnan palveluketjua ja yhdyspintatyötä kunnan, hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden välillä. Pyrimme löytämään kunnan työntekijöiden liikuntaneuvontaan uusia toimintamalleja (uudet kohderyhmät sekä kohdennetut liikuntavuorot kunnan työntekijöille).

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 45.000€, josta kunnalle jo myönnetty valtionavustus kattaa 27.000€ (60%). Omavastuuosuuden suuruus on täten 18.000€ (40%) ja se sisältyy talousarvioon. Hankkeen kesto on 01.01.2026 – 31.12.2026. Hankkeessa työskentelee yksi määräaikainen liikunnanohjaaja, joka suunnittelee toimintaa ja tekee liikuntaneuvontaa sekä ohjaa ryhmiä.

Valiokunnan ohjaus:
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta kiittää esittelystä ja ohjaa hyväksymään hankkeen.

Valmistelija

  • Eero Kauppi, liikuntapalvelujen päällikkö, eero.kauppi@kempele.fi

Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta (3.2.2025):
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta kiittää esittelystä ja ohjaa hyväksymään hankkeen.

Sivistysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää hyväksyä hankkeen Hyvinvointi- ja palveluvaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

Tiedoksi

-