Perustelut
Laki mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin seuraavat:
-
periaatteet työsuhdemuotojen käytöstä;
-
yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta;
-
arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstönryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä
-
näiden arvioiden, periaatteiden ja suunnitelmien toteuttaminen ja niitä koskevat seurantamenettelyt
Lisäksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tulee sisällyttää periaatteet, joiden mukaan työnantaja hankkii lain edellyttämää työllistymistä edistävää valmennusta ja koulutusta. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota osatyökykyisten työllistämisen periaatteisiin sekä joustaviin työaikajärjestelyihin.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa ennakoidaan kunnan toiminnassa tapahtuvia muutoksia, joilla on henkilöstön rakennetta, määrää ja ammatillista osaamista koskevaa merkitystä sekä suunnitellaan tarvittavia toimenpiteitä henkilöstöasioissa.
Työllisyysrahaston maksaman koulutuskorvauksen maksaminen on perustunut laadittuun henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan. Koulutuskorvauksen maksaminen on lakannut vuoden 2026 aikana eikä koulutuskorvausta myönnetä enää 1.1.2026 tai sen jälkeen toteutettuihin koulutuksiin.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2026 on käsitelty henkilöstötoimikunnassa 3.11.2026. Suunnitelma liitteenä.
Valiokunnan ohjaus:
Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: