Elinvoimavaliokunta, kokous 1.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Valtuustoaloite / Lumenauraus liittymien kohdalla / Perussuomalaisten valtuustoryhmä

244Dno-2022-216

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Johanna Ohukainen esitti Perussuomalaisten valtuustoryhmän allekirjoittaman aloitteen:

"Tänäkin talvena on lunta tullut riittämiin asti ja auraus kalusto on saanuut tehdä työtä yötä päivää. Kiinteistöjen liittymiin on tien auraajan jäljiltä jäänyt huomattavan suuria lumivalleja. Vaikkakin liittymän huolto on kiinteistö omistajan vastuulla on näiden auraus vallinen poistaminen aiheuttanut vaikeuksia varsinkin ikä ihmissille.

Johanna Ohukainen ja Kempeleen Perus- Suomalaisten valtuustoryhmä esittääkin että asemakaavoteuilla alueilla tehtäisiin tulevaisuudessa asiakaslähtöisimpää talvikunnossapitoa vaatimalla että, jatkossa lumenauraus urakoitsijoilla on aurauskalustossaan ns. lumensieppari, joka on hydraulisesti traktorin ohjaamosta käytettävä pieni siipiaura joka estää lumen purkautumisen aurasta liittymän kohdalla. Tällainen lisälaite normaaliin lumiauraan lisättynä ei jätä kiinteistön liittymään suurta lumivallia vaan siirtää lumen ojien kohdille. Lumenkaappari lisälaite ei viivästytä teiden aurausta eikä nosta merkittävästi kustannuksia, koska lumenauraus kalustoa ei tarvitse lisätä liittymien puhdistamista varten.

Tällaisia lisälaitteita ovat vaatineet jo useat kunnat suomessa urakoitsijoiltaan ja nyt Kempeleenkin kunnan tulee vaatia jatkossa kyseinen lisälaite seuraavissa teiden auraus urakkatarjouksissa."

Päätös

Aloite lähetetään kunnanhallitukselle asianmukaisia toimenpiteitä varten.

Perustelut

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisten palvelujen valmisteltavaksi ja elinvoimavaliokunnan ohjattavaksi.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Paula Kettunen, kunnallistekniikkapäällikkö, paula.kettunen@kempele.fi

Perustelut

Aloitteessa käsitellään samaa asiaa kuin 1.3.2021 tehdyssä valtuustoaloitteessa "Ikääntyvien tukitoimia". Aloitteeseen ehdotetaan vastattavan samalla vastauksella.

Aloitteessa kuvattu tarve pihaliittymien auraukseen on varsinkin runsaslumisina talvina ymmärrettävä. Ongelman ratkaiseminen on kuitenkin haastavaa, sillä katujen kunnossapitokalusto soveltuu huonosti työaikaan tonttikatujen liittymien avaamiseen ja se hidastaisi merkittävästi katuverkon aurauksen valmistumista. Lisähaasteen tuo se, että tonttikadut ovat jo normaaliin auraukseenkin melko ahtaita nykyiselle kunnossapitokalustolle, joten liittymien avaukseen tulisi olla huomattavasti pienempi, siihen soveltuva kunnossapitokalusto. Liittymien lumet tulee läjittää kiinteistön omalle alueelle, ei katuverkolle. Tässä olisi huomioitava siis myös kaluston mahtuminen piha- alueelle.


Lumisiiven käyttöä on jonkin verran kokeiltu eri puolilla Suomen, mutta sen käytöstä tonttikaduilla on tullut aurausta vuosia tehneiltä kuljettajilta kielteisiä kommentteja. Kokemuksien mukaan lumisiiven käyttö mm. hidastaa aurauskierrosta merkittävästi sekä aiheuttaa lumien pakkautumisen pihaliittymien väliselle katuosuudelle. Tästä aiheutuu katualueen kaventuminen, jolloin ajoneuvot eivät mahdu enää kohtaamaan.


Työllisyyspalvelut hoitaa jonkin verran ikäihmisten käsilumitöitä. Muun muassa töiden sesonkiluonteisuuden vuoksi työllisyyspalveluilla ei ole mahdollisuuksia ottaa enempää asiakkuuksia. Vastaavia palveluja tarjoavat yksityiset yritykset ja esimerkiksi Oulun 4H- yhdistys, joilta palveluja voi tilata.
Mikäli kunta laajentaisi aurauspalvelun myös pihaliittymiin, tulisi hyväksyä aurauskierron hidastuminen ja olla valmius lisätä taloudellisia resursseja aurauspalveluun. Lisäksi ratkaistavaksi tulee kysymys siitä, mitkä/kenen pihaliittymät aurauksen piiriin lukeutuvat? Kuinka kuntalaisten tasapuolinen kohtelu toteutuu, mikäli liittymien lumityöt tehdään vain ikääntyneille (mikä on ikäraja?) kunnan puolesta, entä omaishoitajat, vammaiset, työkyvyttömät jne.? Kuka tekee tämän rajauksen, ja millä kriteereillä ja kenelle palvelua tarjottaisiin? 

 

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (1.11.2022):

Elinvoimavaliokunta oli tyytyväinen aloitteseen annettuun vastaukseen. 

Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: