Kunnanhallitus, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 351 Valtuustoaloite / Ohjaamon rahoituksen turvaaminen vuodelle 2023 / Tommi Torvikoski ja Tuukka Myllymäki

244Dno-2022-816

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Torvikoski esitti seuraavan aloitteen:

"Kempeleen ohjaamo on palvelu, jonka tarkoitus on ohjata alle 30-vuotiaita Kempeleen nuoria raha-asioissa, opintoihin tai töihin hakeutumisessa, asumisessa, vapaa-ajan käytössä sekä elämänhallinnallisissa asioissa. Ohjaamon periaatteena on olla yhden pisteen palvelu josta nuori ohjataan hänelle sopivan tuen piiriin.

Ohjaamon palvelut ovat suunnattu syrjäytymisen ehkäisyyn ja ne tavoittavat tehokkaasti niitä kempeleläisiä jotka ovat tällä hetkellä palveluiden tavoittamattomissa, syrjäytymisvaarassa tai jo syrjäytyneitä.

Sote-muutoksen aikana ohjaamo toimii yhdyspintana sote-alueiden ja kunnan välillä ja selventää palveluita asiakkaan näkökulmasta. Myös palveluntarjoajat, sosiaalialan työntekijät ja muut yhteistyökumppanit näkevät ohjaamon tärkeänä kanavana joka kohdistaa palveluntarpeen ja palvelun tarjoajan toisiinsa ja vähentää turhien käyntien tarvetta. Näin ollen ohjaamo säästää ja tehostaa jo olemassa olevia sosiaalialan resursseja.

Ohjaamo toimii  80%:sti EU:n hankerahoituksella. Kunnan osuus rahoituksesta on 20%. Eu:n hankerahoitus päättyy 09/23 ja ohjaamon jatkorahoitus vuoden 2023 loppuun ei ole selvillä. Mikäli EU rahoitus saadaan, voi toiminta jatkua. Tämän aloitteen tarkoituksena on turvata ohjaamon rahoitus kuukausille 10,11,12/23, jotta ohjaamon toiminta ei ehdi tänä aikana keskeytyä. Rahoituksen tarve näille kuukausille on 30 000 euroa. Nuorisovaltuusto näkee tarpeelliseksi huomioida talousarviossa Ohjaamon rahoitus loppuvuodelle 2023 (Kokous 18.10.2022). Lanupe pitää ehdottomana turvata ohjaamon rahoitus loppuvuodelle 2023. (Kokous 13.10)"

Päätös

Aloite lähetetään kunnanhallitukselle asianmukaisia toimenpiteitä varten.

Valmistelija

  • Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Sivistysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus toteaa vastauksena valtuustoaloitteeseen, että Ohjaamotoiminnan rahoitukseen varataan määräraha talousarviossa vuoden 2023 loppuun saakka. Lisäksi Ohjaamotoiminnalle haetaan jatkohanketta, ja mikäli sitä ei saada, toiminnan kehittämistä valmistellaan muuten hyvissä ajoin vuoden 2023 aikana huomioiden myös kunnan olemassaolevat ja ylikunnallisen yhteistyön mahdollisuudet. 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan päätösehdotuksen ja saattaa aloitteen käsittelyn edelleen valtuuston tietoon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.