Perustelut
Liikuntalain tavoitteena on mm. edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, sekä vähentää eriarvoisuutta liikunnassa.
YK:n vammaisoikeussopimuksessa korostetaan osallisuutta ja sitä, että koko väestölle tarkoitetut yhteisön palvelut ja järjestelyt ovat vammaisten henkilöiden saatavissa yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Kempeleessä Hyvän kasvun ohjelman mukaan kehitetään toimenpiteitä, jotka ohjaavat ja tukevat myös soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelmaa. Näitä ovat: fyysisen aktiivisuuden lisääminen, tunne-, turva- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen, kiusaamisen ehkäiseminen, osallistavan toimintakulttuurin edistäminen, kasvatuksen, opetuksen ja vapaa-aikapalvelujen sisällöllinen kehittäminen.
Kempeleen hyvinvointisuunnitelmassa 2022-2026 toiminnan kohteina ovat lasten ja nuorten fyysisen ja psyykkisen jaksamisen vahvistaminen, eri ikäisten liikuntaolosuhteiden ja -palvelujen kehittäminen, kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan lisääminen, yhteistyörakenteiden luominen ja yhteistyön kehittäminen hyvinvointialueen kanssa. Lisäksi Lapsiystävällinen kunta -hankkeessa otetaan huomioon haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja heidän perheiden osallisuuden kehittäminen.
Valiokunnan ohjaus:
Palveluvaliokunta merkitsee tiedoksi soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelman.