Palveluvaliokunta, kokous 2.4.2024

§ 41 Nuorisovaltuuston aloite / Nuorten epäasialliseen käyttäytymiseen löydettävä ratkaisuja Kempeleessä

244Dno-2023-697

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kunnan nuorilla on herännyt huoli kempeleläisten nuorten käyttäytymisestä. Marraskuun 2023 Pikkuparlamentin täysistunnossa esitettiin kaksi nuorten kannanottoa, joissa nostettiin esille esimerkiksi kouluissa ja vapaa-ajalla tapahtuvaa kiusaamista sekä nuorten huonoa käyttäytymistä, kuten ilkivaltaa, rikoksia ja nuorisojengiytymistä. Kannanotoissa toivottiin kunnalta toimivia toimenpiteitä edellä mainittujen ilmiöiden kitkemiseen sekä niihin puuttumiseen. 

 

Erityisenä huolena kannanotoista nousi, että koulun ulkopuolella tapahtuvaan kiusaamiseen, esimerkiksi nettikiusaamiseen, ei puututa. Kempeleen nuorisovaltuusto ehdottaa, että kunta selvittää, miten vapaa-ajalla tapahtuvaan kiusaamiseen on mahdollista lain ja käytännön nojalla puuttua, esimerkiksi tilanteissa, joissa kaikki osapuolet ovat kunnan oppilaitosten oppilaita. Yksi ratkaisu tilanteeseen voisi olla esimerkiksi monialaisen ja poikkihallinnollisen yhteistyöryhmän perustaminen kuntaan. Yhteistyöryhmä toimisi niin sanottuna sovittelijana konfliktien molempien osapuolten välillä. Kiusaamistilanteissa työryhmä pyrkisi puolueettomasti ratkaisemaan tilanteen ja selvittämään tarvittavia jatkotoimenpiteitä. Ikivalta- tai rikosasioissa työryhmä toimisi apuna tilanteen sovittelemisessa tekijän ja asianomaisen välillä. Yhteistyöryhmä koostuisi lasten ja nuorten kanssa työskentelevistä ammattilaisista sekä muista asiaan liittyvistä henkilöistä ja tarpeen mukaan viranomaisista. 

 

Kempeleen nuorisovaltuusto 9.12.2023

Päätös

Aloite lähetettiin käsiteltäväksi.

Valmistelija

Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että aloite lähetetään sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen valmisteltavaksi ja palveluvaliokunnan ohjattavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jyri Ulvinen, sivistysjohtaja, jyri.ulvinen@kempele.fi

Perustelut

Huoli kempeleläisten nuorten käyttäytymisestä on yhteinen, ja on tärkeä pysähtyä aloitteessa esitetyn asian ääreen.

Lasten ja nuorten käytös Kempeleessä, alueellisesti sekä valtakunnan tasolla on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Ilkivalta, kiusaaminen ja häiritsevä käytös ovat lisääntyneet eri ikäisten lasten ja nuorten keskuudessa. Myös julkisuudessa aikuisten käyttämä retoriikka ja käytöstavat ovat olleet muuttuneet viimeisten vuosien aikana.

Kasvatuskumppanuutta kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen, opetuksen sekä vapaa-ajan palveluiden toimesta. Myös järjestöt ja seurat ovat isossa roolissa lasten ja nuorten kanssa toimijoina. Edellä mainitulla tahoilla on suuri vastuu hyvien käyttäytymistapojen opettamisessa ja niiden vaatimisessa omilla toimialueillaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että päävastuu lasten ja nuorten kasvattamisessa ja käytöstapojen opettamisella on kodeilla.

Hyvän kasvun ohjelma- ja hyvinvointityössä sekä Lapsiystävällisessä kuntatyössä myös kiusaamisen ehkäiseminen sekä lasten ja nuorten hyvinvointi ovat keskiössä. Viime ja tämän vuoden aikana mm. varhaiskasvatuksessa on kehitetty kiusaamiseen puuttumisen työtä. Kouluilla kiusaamiseen puututaan heti sellaisen tultua esille. Lisäksi sekä varhaiskasvatuksessa että opetuksessa tunne- ja turvataidot ovat olleet systemaattisesti toiminnassa mukana. Myös turvallisemman tilan periaatteet on luotu, ja ovat käytössä Kempeleen eri toimintayksiköissä. Nuorisopalveluissa on tehty vahvaa yhteistyötä teknisten palvelujen kanssa ilkivallan vähentämiseksi.

Kiusaamista ehkäiseviä toimintamalleja on edelleen tärkeää tarkastella ja kehittää varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja vapaa-ajan toiminnoissa. Kuluvalle vuodelle on Lapsiystävällinen kunta -työssä sekä Hyvän kasvun ohjelman toteuttamisessa laadittu toimintasuunnitelmaa kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja yksinäisyyden vähentämiseen. Työskentely tullaan toteuttamaan monialaisena yhteistyönä, jossa lasten ja nuorten rooli asiantuntijoina on erityisen tärkeä.

Tarkoituksena on myös hakea hankerahaa kiusaamisen ehkäisevään työhön, jonka perusajatuksena on tarjota neuvontaa ja tukea sekä kehittää ennaltaehkäiseviä työmuotoja kiusaamista ehkäisevään työhön.

Huono käytös ja kiusaaminen ovat asioita, joihin kaikilla kuntalaisilla on vastuu puuttua.

 

Valiokunnan ohjaus:
Nuorten aloitteen mukaisesti palveluvaliokunta korostaa perheiden ja yleensäkin aikuisten vastuuta lapsista ja nuorista. Kempeleen kunnan sisällä toimivat viranhaltijat ja yhteistyökumppanit tekevät hyvää yhteistyötä nuorten epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumisessa. Palveluvaliokunta kannustaa järjestämään koululaisten huoltajille tilaisuuden, jossa eri ammattilaiset ja nuoret kertovat esimerkiksi nettikiusaamisen vaaroista.