Kunnanhallitus, kokous 23.9.2024

§ 295 Otto-oikeusasiat

Valmistelija

  • Päivi Ansamaa, palvelusihteeri, paivi.ansamaa@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Viranhaltijoiden 5.-19.9.2024 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat

Kiinteistöpäällikkö
Hankintapäätös:
§ 11 Tilapalveluiden huoltoautojen hankinta, 09.09.2024

Kunnallistekniikkapäällikkö
Yleinen päätös:
§ 29 Väliaikaisen käyttöoikeuden myöntäminen OSAO.n koulutyömaalle, Piriläntie 145, 05.09.2024
§ 30 Väliaikaisen käyttöoikeuden myöntäminen Eltel Networks Oy, 11.09.2024
§ 31 Käyttöoikeuden myöntäminen Oulu Triathlon & Cycling ry / cyclocross-pyöräilykilpailu 6.10.2024, 13.09.2024

Sivistysjohtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 238 Osa-aikainen koulunkäyntiohjaajan tehtävä toistaiseksi, sijoituspaikka työsuhteen alkaessa Ylikylän koulu, 17.09.2024
§ 239 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen lehtorin (UE/HI) virka 0226, 18.09.2024
§ 240 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 0262, 18.09.2024
§ 241 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 0265, 18.09.2024

Varhaiskasvatuksen johtaja
§ 125 Varhaiskasvatuksen erityisopettajan sijaisuus / rekrytoinnin keskeyttäminen, 16.09.2024

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)