Valmistelija
Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi
Perustelut
TE-palvelujen järjestäminen siirtyy kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, vaikuttavuutta, monipuolisuutta ja palveluiden yhdenvertaista saatavuutta sekä elinkeino- ja työllisyyspalveluiden integraatiota.
TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta. Kunnilla on hyvät lähtökohdat tarjota asiakkaille kohdennettuja ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia palveluja.
TE-palvelut tullaan järjestämään työllisyysalueilla, joilla on oltava vähintään 20 000 hengen työvoimapohja. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Oulun seudun kunnat ovat neuvotelleet yhteisen työllisyysalueen perustamisesta. Alueen vastuukuntana toimisi Oulu, ja muina osapuolina olisivat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala. Yhteistoimintasopimuksella sopijapuolet sitoutuvat toteuttamaan yhdessä Oulun työllisyysalueena julkisia työvoimapalveluita ja niihin liittyviä tehtäviä 1.1.2025 alkaen järjestämislain (Laki työvoimapalvelujen järjestämisestä) mukaisesti.
Työllisyysalueen yhteisenä tahtotilana on:
- kuntaekosysteemiä hyödyntäen muotoilla asiakkaiden palveluprosesseja palvelukokonaisuuden aidon vaikuttavuuden mahdollistamiseksi;
- pienentää työttömyysturvasta aiheutuvia kustannuksia ennakoivilla toimilla;
- edistää työllisyyttä ja vaikuttaa työttömyyden ennaltaehkäisyyn;
- lähentää työllisyyspalveluita sekä kuntien elinkeino-, yritys- ja osaamispalveluita työmarkkinoiden kohtaantoon vaikuttamiseksi;
- ennakoida osaamistarpeita alueen elinkeinoelämän kehityksen mukaan ja kehittää tehokkaita toimintamalleja työnantajien työvoimatarpeiden täyttämiseksi;
- saada alueen työvoima nykyistä laajemmin töihin tehostamalla työnvälitystä ja tukemalla yrityksiä osatyökykyisten ja vieraskielisten työllistämiseksi; sekä
- rakentaa pidempään työttömänä olleille tarkoituksenmukainen polku kohti työtä tai oikean etuuden piiriin, mikäli asiakas ei ole työkykyinen.
Työllisyysalueen kunnat järjestävät järjestämislain mukaiset työvoimapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät kuntalain 8 §:n tarkoittamana yhteistoimintana vastuukuntamallilla Oulun kaupungin toimiessa vastuukuntana. Kuntien vastuut ja velvollisuudet on kuvattu järjestämislainsäädännössä ja yhteistoimintasopimuksessa. Tehtävien hoitamiseksi osapuolten välille perustetaan sopimuksen 4 kohdan mukainen yhteinen toimielin.
Mikäli järjestämislainsäädäntö sisällöltään merkittävästi muuttuu tämän sopimuksen hyväksymishetkellä tiedossa olevasta sisällöstä, sitoutuvat osapuolet tarkastelemaan tätä yhteistoimintasopimusta soveltuvilta osiltaan uudelleen.
Palveluvaliokunta (19.9.2023):
Palveluvaliokunta ohjaa lähtemään mukaan ehdotettuun työllisyysalueen muodostamiseen Oulun seudun kuntien kesken (Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala).
Elinvoimavaliokunta (19.9.2023):
Elinvoimavaliokunta ohjasi, että työllisyysalue muodostettaisiin esitetyn sopimuksen mukaisesti.
Elinvoimajohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus esittää valiokuntien ohjausten mukaisesti valtuustolle Oulun seudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen sekä järjestämissuunnitelman hyväksymistä.
Ehdotus
Esittelijä
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Oulun seudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen sekä järjestämissuunnitelman työvoimapalveluiden järjestämisestä Oulun seudun työllisyysalueella.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.