Perustelut
Kempeleen kunnan henkilöstökertomuksessa esitetään henkilöstön tunnusluvut Kunta ja hyvinvointialuetyönantaja KT:n suosituksen mukaisesti. Suosituksessa esitetään viisi kerättävää tunnuslukua, jotka voidaan kerätä valtakunnallisesti samalla tavalla. Kempeleen kunnassa suosituksen mukaiset tunnusluvut ja laskentatavat on otettu käyttöön vuoden 2023 henkilöstökertomuksessa.
Yleisesti kerättäviä ja raportoitavia tunnuslukuja ovat:
1) Henkilötyövuosi (HTV2)
2) Henkilöstön ikärakenne
3) Vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus
4) Sairauspoissaolot
5) Henkilöstön osaamisen kehittäminen
Suosituksen mukaisten tunnuslukujen lisäksi Kempeleen kunnan vuoden 2025 henkilöstökertomuksessa esitetään henkilöstömäärät prosesseittain sekä tietoa henkilöstön eläköitymisestä.
Henkilöstömäärä 31.12.2025 oli 962, joista vakinaisia oli 822 (85,4 %) ja määräaikaisia 140 (14,6 %). Suurin osa vakinaisesta henkilöstöstä työskentelee opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Henkilötyövuosia oli vuonna 2025 yhteensä 898, joka sisältää myös sivutoimisen henkilöstön sekä kansalaisopiston tuntiopettajat.
Henkilöstön keski-ikä vuonna 2025 oli 44,6 vuotta. Vakinaisia palvelussuhteita alkoi vuoden 2025 aikana yhteensä 62 kpl (7,5 %) ja päättyi 39 kpl (4,7 %).
Kunnan koko henkilöstöä tarkasteltaessa vuonna 2025 sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä 15 996 kalenteripäivä. Sairauspoissaoloprosentti oli 6,5 %. Sairauspoissaoloja oli keskimäärin 17,8 päivää per henkilötyövuosi. Sairauspoissaolojen määrä on laskenut edellisestä vuodesta ja vuoden 2025 osalta on päästy takaisin ennen korona-aikaa olleelle sairauspoissaolojen tasolle. Korona-aikana sairauspoissaolot nousivat selkeästi ja myös jäivät korkealle tasolle myös korona-ajan jälkeen. Nolla päivää sairastaneita oli 22,4 % henkilöstöstä.
Osaamisen kehittämisestä raportoidaan koulutuspäivät, jotka ilmoitetaan yhteensä sekä per vakituinen henkilöstö 31.12. Koulutuspäiviä henkilöstölle kertyi vuonna 2025 yhteensä 1 401 päivää, joka on 1,7 päivää per vakituinen henkilöstö.
Henkilöstökertomus sisältää myös kahden vuoden välein toteutettavan henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset koko kunnan tasolla. Kysely on järjestetty alkuvuodesta 2026.
Valiokunnan ohjaus:
Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: