Perustelut
Osallistuva budjetointi on suoran osallistumisen menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä asukkaiden osallisuutta yhteisistä asioista päätettäessä, vahvistaa paikallisia yhteisöjä, kehittää asuinalueita ja tukea asukkaiden hyvinvointia. Asukkaat pääsevät osallistuvan budjetoinnin myötä suunnittelemaan ja päättämään asuinalueen tai aihealueen merkityksellisistä asioista.
Osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheessa kuntalaiset saavat ehdottaa omia ideoitaan kohteesta, johon kunta käyttää osallistuvan budjetoinnin määrärahat. Ideaa laadittaessa tulee huomioida, että käytettävissä olevan määrärahan tulee riittää idean toteuttamiseen. Mikäli määräraha riittää useamman idean toteuttamiseen, niitä toteutetaan äänestysmenestyksen mukaisessa järjestyksessä.
Ideointivaiheen jälkeen suoritetaan toteutettavuusarviointi, jonka perusteella ideoita saatetaan jatkojalostaa yhdessä ehdotuksen tehneen henkilön kanssa, mikäli se on tarpeellista. Äänestysvaiheessa kuntalaiset äänestävät ideasta, johon määräraha tulisi käyttää. Äänestyksen voittanut idea toteutetaan kuluvan vuoden aikana.
Osalistuvan budjetoinnnin ideointivaihe oli avoinna 3.4.-3.5.2026 välisenä aikana. Ehdotuksia saapui yhteensä 99. Ehdotusten toteutettavuus on arvioitu viranhaltijatyönä.
Yhteisöllisyysvaliokunta käsittelee arvioidut ehdotukset ja valikoi niistä sopivat ehdotukset äänestysvaiheeseen.
Valiokunnan ohjaus:
Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset: