Kunnanhallitus, kokous 7.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 264 Valtuustoaloite / Zimmarin toiminnan turvaaminen taloudellisesti kestävällä tavalla / Ahola

244Dno-2026-205

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuustoaloite / Zimmarin toiminnan turvaaminen taloudellisesti kestävällä tavalla

Kempeleen Zimmari on keskeinen kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja liikuntamahdollisuuksia tukeva palvelu. Virkistysuimala on erityisen tärkeä lasten ja nuorten uimataidon oppimisessa, joka on osa kunnan lakisääteisiä tehtäviä.

Zimmari on valmistunut v 1997. Sen kunnosta on tehty A-insinöörien toimesta v. 2023 laaja 51 sivuinen kuntotutkimus. Tutkimuksen mukaan Zimmari on rakenteellisesti eli ns. sydänosiltaan pääosin hyvässä kunnossa. Esimerkiksi raportissa sanotaan: ”tasausaltaassa ei havaittu pintarapautumavaurioita, otetuissa näytteissä olleet betoniteräkset olivat ruosteettomia ja hyväkuntoisia”. Yläpohjasta raportissa kerrotaan:” Lämmöneristeistä kerätyissä materiaalinäytteissä ei havaittu mikrobivaurioitumista. Yläpohjan puurakenteet olivat aistinvaraisesti tarkasteltuna hyväkuntoiset”.
Kuntoraportissa on tutkittu myös betonin karbonatisoituminen. Karbonatisoitumisella tarkoitetaan luonnollista prosessia, jossa betonin raudoituksia suojaava alkaalisuus heikkenee vuosien myötä. Karbonatisoitumisesta raportissa sanotaan: ”Karbonatisoituminen on vähäistä eikä ole saavuttanut terässyvyyttä. Rakenteille suositetaan seuranta-kuntotutkimusta vasta 10 vuoden päähän.

Keskusteluissa on esitetty arvioita Zimmarin kunnosta, jotka eivät kaikilta osin perustu ammattilaisten tekemän kuntotutkimuksen havaintoihin. Viestinnän ja päätöksenteon on hyvä pohjautua ammattilaisten tekemään tutkimustietoon.

Kuntotutkimustulos mahdollistaa Zimmarin käytön jatkamisen sekä suunnitelmallisen ylläpidon toteuttamisen. Tällä hetkellä virkistysuimalalle ei ole laadittu pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmaa (PTS). Jokainen rakennus vaatii suunnitelmallista kunnossapitoa, ja sen puute tarkoittaa käytännössä tarpeetonta alasajoa. Kunnossapidon puute johtaa käytännössä siihen, että kiinteistön kuluminen ei ole hallittua, mikä nopeuttaa korjaustarpeiden kasvua ja lyhentää rakennuksen käyttöikää.

Samanaikaisesti kunnan taloudellinen tilanne ja velkamäärä edellyttävät investointien tarkkaa priorisointia. Kempeleen kunnan velkamäärä on vuokravastuut mukaan luettuna n. 7800 eur per asukas, mikä on huomattavasti enemmän, kuin kunnissa keskimäärin.
Lisäksi jo päätetystä lukioinvestoinnista tulee lisää velkaa lähes 15 milj. euroa (n. 750 eur/asukas).

Uuden uimahallin rakentaminen lähitulevaisuudessa ei ole taloudellisesti järkevää. Se olisi mittaluokaltaan merkittävä investointi, joka lisäisi entisestään kunnan suurta velkataakkaa ja heikentäisi käyttötaloutta pitkälle tulevaisuuteen. Tässä tilanteessa on perusteltua
hyödyntää nykyisen virkistysuimalan jäljellä oleva käyttöikä täysimääräisesti. On myös huomioitava, että Zimmari palvelee laajasti käyttäjiä myös lähikunnista, mikä korostaa sen seudullista merkitystä ja antaa perusteen tarkastella mahdollisia tulevia
pitkän aikavälin ratkaisuja seudullisena tai kaupallisena yhteistyönä.

Nykytilanteessa tarkoituksenmukaista on varmistaa Zimmarin toiminnan jatkuvuus taloudellisesti kestävällä tavalla. Zimmari on suosittu käyntipaikka. Viime vuonna (v2025) kävijöitä oli kaikkiaan 148034. Välttämättömään kunnossapitoon tarvittava rahoitus on
mahdollista saada kerättyä pienellä n. 1-2 euron aikuisten käyntimaksujen tarkistamisella.

Hinta pysyy korotuksenkin jälkeen maltillisena yleiseen virkistysuimaloiden hintatasoon nähden. Lapsiystävällisenä kuntana lasten lippujen hinnat voisivat pysyä entisellään.

Edellä olevan perusteella esitämme, että Kempeleen kunta:
1. Laatii Zimmarille sekä lyhyen, että pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelman (PTS) kuntotutkimuksen pohjalta.
2. Selvittää mahdollisuuden aikuisten käyntimaksujen maltillisen tarkistamisen (noin 1–2 euroa) kunnossapitoon tarvittavan lisärahoituksen vuoksi.
3. Toteuttaa Zimmarin kunnossapitoa suunnitelmallisesti, jotta rakennuksen käyttöikä voidaan hyödyntää täysimääräisesti.

Kempeleessä 23.3.2026

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Valmistelija

Laura Kantomaa, hallintojohtaja, laura.kantomaa@kempele.fi

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että aloite lähetetään sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen sekä teknisten palvelujen valmisteltavaksi, ja palvelu- ja resurssivaliokunnan ohjattavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Perttu Karinkoski, sivistysjohtaja, perttu.karinkoski@kempele.fi
  • Silja Syri, kiinteistöpäällikkö, silja.syri@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen Zimmari on keskeinen kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja liikuntamahdollisuuksia tukeva palvelu. Virkistysuimala on erityisen tärkeä lasten ja nuorten uimataidon oppimisessa, joka on osa kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Zimmari on valmistunut v 1997. Sen kunnosta on tehty A-insinöörien toimesta v. 2023 laaja 51 sivuinen kuntotutkimus. Tutkimuksen mukaan Zimmari on rakenteellisesti eli ns. sydänosiltaan pääosin hyvässä kunnossa. Esimerkiksi raportissa sanotaan: tasausaltaassa ei havaittu pintarapautumavaurioita, otetuissa näytteissä olleet betoniteräkset olivat ruosteettomia ja hyväkuntoisia. Yläpohjasta raportissa kerrotaan: "Lämmöneristeistä kerätyissä materiaalinäytteissä ei havaittu mikrobivaurioitumista. Yläpohjan puurakenteet olivat aistinvaraisesti tarkasteltuna hyväkuntoiset". Kuntoraportissa on tutkittu myös betonin karbonatisoituminen. Karbonatisoitumisella tarkoitetaan luonnollista prosessia, jossa betonin raudoituksia suojaava alkaalisuus heikkenee vuosien myötä. Karbonatisoitumisesta raportissa sanotaan:  "Karbonatisoituminen on vähäistä eikä ole saavuttanut terässyvyyttä. Rakenteille suositetaan seuranta-kuntotutkimusta vasta 10 vuoden päähän. Keskusteluissa on esitetty arvioita Zimmarin kunnosta, jotka eivät kaikilta osin perustu ammattilaisten tekemän kuntotutkimuksen havaintoihin. Viestinnän ja päätöksenteon on hyvä pohjautua ammattilaisten tekemään tutkimustietoon. Kuntotutkimustulos mahdollistaa Zimmarin käytön jatkamisen sekä suunnitelmallisen ylläpidon toteuttamisen. Tällä hetkellä virkistysuimalalle ei ole laadittu pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmaa (PTS). Jokainen rakennus vaatii suunnitelmallista kunnossapitoa, ja sen puute tarkoittaa käytännössä tarpeetonta alasajoa. Kunnossapidon puute johtaa käytännössä siihen, että kiinteistön kuluminen ei ole hallittua, mikä nopeuttaa korjaustarpeiden kasvua ja lyhentää rakennuksen käyttöikää. Samanaikaisesti kunnan taloudellinen tilanne ja velkamäärä edellyttävät investointien tarkkaa priorisointia. Kempeleen kunnan velkamäärä on vuokravastuut mukaan luettuna n. 7800 eur per asukas, mikä on huomattavasti enemmän, kuin kunnissa keskimäärin. Lisäksi jo päätetystä lukioinvestoinnista tulee lisää velkaa lähes 15 milj. euroa (n. 750 eur/asukas).

Uuden uimahallin rakentaminen lähitulevaisuudessa ei ole taloudellisesti järkevää. Se olisi mittaluokaltaan merkittävä investointi, joka lisäisi entisestään kunnan suurta velkataakkaa ja heikentäisi käyttötaloutta pitkälle tulevaisuuteen. Tässä tilanteessa on perusteltua hyödyntää nykyisen virkistysuimalan jäljellä oleva käyttöikä täysimääräisesti. On myös huomioitava, että Zimmari palvelee laajasti käyttäjiä myös lähikunnista, mikä korostaa sen seudullista merkitystä ja antaa perusteen tarkastella mahdollisia tulevia pitkän aikavälin ratkaisuja seudullisena tai kaupallisena yhteistyönä. Nykytilanteessa tarkoituksenmukaista on varmistaa Zimmarin toiminnan jatkuvuus taloudellisesti kestävällä tavalla. Zimmari on suosittu käyntipaikka. Viime vuonna (v. 2025) kävijöitä oli kaikkiaan 148034. Välttämättömään kunnossapitoon tarvittava rahoitus on mahdollista saada kerättyä pienellä n. 1-2 euron aikuisten käyntimaksujen tarkistamisella. Hinta pysyy korotuksenkin jälkeen maltillisena yleiseen virkistysuimaloiden hintatasoon nähden. Lapsiystävällisenä kuntana lasten lippujen hinnat voisivat pysyä entisellään.

Edellä olevan perusteella esitämme, että Kempeleen kunta:

1.      Laatii Zimmarille sekä lyhyen, että pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelman (PTS) kuntotutkimuksen pohjalta.

2.      Selvittää mahdollisuuden aikuisten käyntimaksujen maltillisen tarkistamisen (noin 1–2 euroa) kunnossapitoon tarvittavan lisärahoituksen vuoksi.

3.      Toteuttaa Zimmarin kunnossapitoa suunnitelmallisesti, jotta rakennuksen käyttöikä voidaan hyödyntää täysimääräisesti.

Aloitteeseen laadittu vastine:

Kempeleen kunta on yhdessä puitesopimuskumppanien kanssa toteuttanut kesän aikana kuntotutkimuksia Zimmarissa. Kuntotutkimusten tavoitteena on ollut varmistaa toisen asiantuntijan toimesta vertailevana tutkimuksena kantavien rakenteiden kunto ja turvallisuus, varmistaa aiemmin tutkimatta jätettyjen työskentelytilojen olosuhteet ja päivittää PTS-suunnitelma nykyisyyttä vastaavaksi. Vuonna 2022 laadittu PTS-suunnitelma ei ole mm. pitänyt sisällään kattorakenteiden eikä laatoitettujen pintojen kuntojen kartoituksia, joissa on viime vuosina tullut ilmi yllättäviä korjaustarpeita. Samalla kohteessa on tehty veden suodatus-/puhdistusjärjestelmiin, allastekniikkaan ja tiloihin kohdistuvia kunnossapitotoimia vuosihuoltona, kuten joka kesä.

Zimmarin hinnastoa on arvioitu uudelleen. Tarkastelussa on huomioitu aloitteessa esitetty näkemys aikuisten maksujen maltillisesta korottamisesta sekä tarve turvata virkistysuimalan toiminnan ja ylläpidon taloudelliset edellytykset. Tarkistetussa hinnastossa aikuisten kertalippujen ja sarjakorttien hintoja on korotettu, samalla kun lasten lippujen hinnat on pääosin pidetty ennallaan. Myös muihin palveluihin on tehty kohdennettuja hinnantarkistuksia. Päivitetty hinnasto on tarkoitus ottaa käyttöön 1.10.2026 alkaen. Hinnantarkistusten tavoitteena on osaltaan vahvistaa liikuntapalveluiden kustannusvastaavuutta sekä turvata Zimmarin toiminnan ja kiinteistön ylläpidon edellytyksiä tulevina vuosina. Aloitteessa esitetty selvitys aikuisten käyntimaksujen tarkistamisesta voidaan näin ollen katsoa toteutetuksi hinnastouudistuksen yhteydessä.

Tilojen ja teknisten järjestelmien on aiemmin arvioitu olevan teknisen käyttöikänsä päässä (Ains 2023). Korjausaste on aiemmissa asiantuntija-arvioissa ollut n. 80 %:n tuntumassa. Korjausasteen ollessa noin suuri, ei yllätyksiltä voi välttyä. Tutkimustulosten on tarkoitus auttaa arvioimaan sitä mahdollisuutta, voidaanko ja onko kannattavaa toteuttaa ennakoivia investointeja aloitteen mukaisesti. Em. investointien tarkoituksena on ostaa lisää käyttövuosia Zimmarille. Tulokset esitellään päättäjille syksyn aikana valtuustoseminaarissa.

Resurssivaliokunta (31.8.2026)
Resurssivaliokunta ohjaa, että Zimmarin toiminnan turvaamiseksi edetään esitetyllä tavalla. Resurssivaliokunta esittää, että Zimmarille laaditaan valtuustoseminaariin 5.10. päivitetty tarkka 5 vuoden PTS-suunnitelma arvioidulla budjetilla sekä väljempi 10 vuoden PTS-suunnitelma, jotta saadaan kokonaisvaltainen kuva tulevista toimenpiteistä ja käyttövuosista, joita toimenpiteillä saavutetaan.

Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta (1.9.2026)
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta hyväksyy vastauksen aloitteen kohtaan 2.

Sivistysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen laaditun vastineen hyvinvointi- ja palveluvaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen laaditun vastineen resurssivaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan ja teknisen johtajan päätösehdotukset, ja saattaa aloitteen käsittelyn edelleen valtuustolle tiedoksi.

Tiedoksi

valtuusto