Kunnanhallitus, kokous 7.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 265 Otto-oikeusasiat

Valmistelija

  • Päivi Ansamaa, palvelusihteeri, paivi.ansamaa@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Viranhaltijoiden 20.8. - 3.9.2026 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat

Elinvoimajohtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 14 Omavalmentajan viran täyttäminen, 26.08.2026

Kaavoituspäällikkö
§ 6 Asemakaava-arkkitehdin virkavaalin vahvistaminen, 31.08.2026

Kunnanjohtaja
§ 9 Sivistysjohtajan virkavaalin vahvistaminen, 02.09.2026
Yleinen päätös:
§ 10 Tekoälyn ja älykkään digitalisaation ohjelma / työryhmän nimeäminen, 02.09.2026
§ 11 Laskujen hyväksyjät ja tarkastajat / Hallintopalvelut / 1.9.2026 alkaen, 02.09.2026

Maankäyttöpäällikkö
§ 30 Tontin myyminen: Paritalotontti (AP) 26290/1, Ilmatar 28, 26.08.2026
§ 31 Rakentamattoman tontin määräosan edelleenmyynti, Kuhilas 8, 01.09.2026
§ 32 Tontin varausajan jatkaminen 9020-1, Kuhilas 48, 01.09.2026

Talousjohtaja
§ 6 Pääkirjaston käteiskassan lakkauttaminen, 01.09.2026

Tietohallintopäällikkö
Hankintapäätös:
§ 10 Tietoturvan koulutusalustan hankinta, 31.08.2026
§ 11 Tiera Paikkatietopalvelun sopimusmuutos, 31.08.2026
§ 12 Tietoturvan koulutusalustan hankinta, korjaus päätökseen §10., 31.08.2026
§ 13 Tiera Paikkatietopalvelun sopimusmuutos, korjaus päätökseen §11, 31.08.2026

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Tiedoksi

-