Kunnanhallitus, kokous 7.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 262 Kuntalaisaloite / Rinnetoiminnan järjestäminen Köykkyrissä

244Dno-2026-588

Valmistelija

  • Laura Kantomaa, hallintojohtaja, laura.kantomaa@kempele.fi

Perustelut

Ilkka Tahkola on jättänyt kuntalaisaloitteen Köykkyrin rinnetoiminnan järjestämisestä. Aloitteen mukaan Köykkyrin rinnetoiminnan tulevaisuutta olisi perusteltua tarkastella uudelleen ja arvioida erilaisia toteutusmalleja nykyisen järjestelyn rinnalla. Viime vuosina rinne on ollut talvikausina käytössä melko rajoitetusti, mikä on herättänyt kysymyksen siitä, olisiko toimintaa mahdollista kehittää nykyistä aktiivisemmaksi ja saavutettavammaksi käyttäjien näkökulmasta. Yksi vaihtoehto voisi olla rinnetoiminnan kilpailuttaminen ja siirtäminen yrittäjävetoiseen malliin. Yksityisellä toimijalla voisi olla mahdollisuus ja vahvempi intressi kehittää palveluita, markkinointia ja tapahtumatarjontaa tavalla, joka lisäisi alueen käyttöastetta ja vetovoimaa. Aloitteen mukaan alueen käyttöä voitaisiin mahdollisesti kasvattaa säännöllisillä aukioloajoilla, pienimuotoisilla tapahtumilla, kilpailuilla sekä oheispalveluilla. Samalla voitaisiin arvioida erilaisia kahvila- ja palveluratkaisuja, kuten yrittäjän ylläpitämää myyntipistettä tai muuta kevyttä palvelukonseptia. Kokonaisuudessaan olisi hyödyllistä selvittää, millaista kysyntää aktiivisemmin kehitetyllä rinnetoiminnalla olisi ja millaisin ehdoin yrittäjät olisivat kiinnostuneita toiminnan järjestämisestä.

Nykyinen toimintamalli

  • Köykkyrin rinnetoiminta on järjestetty yhteistyössä urheiluseuran kanssa. Kempeleen kunta maksaa Kempeleen Pyrinnölle 10 000 euron vuosikorvauksen rinne- ja lipputoiminnan järjestämisestä.
  • Lipunmyyntitulot tilitetään kunnalle 10 000 euroon asti. Tämän ylittävä osuus jää Pyrinnölle, alittava osuus jää kunnan kannettavaksi. Talvikauden 2025–2026 lipputulot olivat 2 743 euroa.
  • Kempeleen Pyrintö vastaa hissi- ja lipputoiminnasta sekä turvallisuusasiakirjasta. Kunta vastaa rinneolosuhteiden ylläpidosta.
  • Aukioloajat ja lippujen hinnat sovitaan kunnan ja Pyrinnön yhteistyönä vuosittain.
  • Sopimuksen jatkosta päätetään vuosittain osapuolten yhteisneuvottelussa.

Keskeiset haasteet

  • Lyhyt ja sääolosuhteista (lumitilanne, pakkaspäivät) riippuvainen talvikausi heikentää toiminnan kannattavuutta.
  • Nykyinen lumetuskapasiteetti on riittämätön pidemmän toimintakauden turvaamiseksi (myös ensilumenladun lumetus). Merkittävä kehittäminen edellyttäisi investointeja lumetukseen ja vesijärjestelmään. Volyymitaan vahvempaa ja riittävää lumetusta varten tulisi rakentaa kokonaan oma runkovesilinja, joka mahdollistaisi useiden lumitykkien yhtäaikaisen käytön alueella. Uuden vesilinjan kustannusarvio on n. 0,2milj.e. Luonnonveden käyttömahdollisuus on Köykkyrin alueella tutkittu, eikä se ole mahdollista.
  • Hissikapasiteetti rajoittaa käyttäjämäärien kasvua.
  • Toiminnan kehittäminen vaatisi yrittäjältä merkittäviä investointeja kalustoon, palveluihin ja infrastruktuuriin.
  • Henkilöstö- ja koulutusvaatimukset lisäävät yrittäjän käyttökustannuksia.
  • Toiminnan kannattavuus on herkkä säävaihteluille ja asiakasmäärien vaihteluille.

Kehittämismahdollisuudet

  • Köykkyrillä on potentiaalia toimia erityisesti lasten, nuorten ja aloittelevien laskettelijoiden lähirinteenä.
  • Oulun seudun laaja lapsi- ja nuorisopohja tarjoaa potentiaalisen asiakaskunnan.
  • Alueella on käytettävissä sekä rinnehissi että mattohissi pienemmille käyttäjille.
  • Alueen sijainti ja muut kehittämismahdollisuudet tukevat ympärivuotisen vetovoiman vahvistamista

Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (1.9.2026):
Elinvoima-​ ja työllisyysvaliokunta ohjasi,​ että jatkettaisiin tässä vaiheessa rinnetoimintaa nykyisen toimijan kanssa,​ mutta käynnistettäisiin keskustelut tulevaisuudesta ja mahdollisesta seurojen yhteistyöstä rinnetoiminnan pyörittämisessä. Elinvoima-​ ja työllisyysvaliokunta totesi,​ että liiketoimintamahdollisuuksia yritystoiminnalle ei ole,​ mutta oltaisiin avoimia keskustelemaan tulevaisuudessa myös mahdollisesta yritystoiminnasta. Nykyisen toimijan kanssa tehtävää sopimusta rinnetoiminnasta ohjattiin muokkaamaan kannustavampaan suuntaan,​ jotta saataisiin lisättyä rinteiden aukiolopäiviä. Käynnistetään keskustelut nykyisen toimijan kanssa rinnetoiminnan tulevaisuudesta ja lisätään markkinointia ja viestintää rinteiden aukioloajoista.

Yhteisöllisyysvaliokunta (1.9.2026):
Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa, että kaudelle 2026-2027 sopimus Köykkyrin rinnetoiminnan hoitamisesta tehdään Kempeleen Pyrinnön kanssa. Valiokunta ohjaa, että sopimuksen sisältöä muutetaan niin, että kunnan tukea porrastetaan ja se sidotaan rinteen aukiolopäiviin. Tavoitteena on pitää rinnettä avoinna mahdollisimman monta päivää. Lisäksi Köykkyrin rinnetoiminnan viestintään toivotaan parannusta, aukioloajoista ja tapahtumista toivotaan parempaa tiedotusta.  Tulevaisuudessa toiminnan kilpailutusta voitaisiin myös harkita. 

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että 1) talvikauden 2026-2027 rinnetoiminnan järjestämisestä neuvotellaan aiempien vuosien tapaan ensisijaisesti Kempeleen Pyrinnön kanssa (palvelu nojaa Pyrinnön majaan alueella). Sopimuskorvausta porrastetaan ja se sidotaan aukiolopäivien määriin ja 2) tekniset palvelut yhdessä elinvoimapalvelujen kanssa selvittävät tarkemmin edellytyksiä yrittäjävetoiselle toimintamallille rinnetoiminnan järjestämiseksi tulevaisuudessa ja kartoittavat markkinaehtoisten toimijoiden kiinnostusta alueen kehittämiseen. Selvitys tuodaan hallitukselle tiedoksi viimeistään alkukeväällä 2027.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Tiedoksi

-