Valtuusto, kokous 20.5.2024

§ 31 Arviointikertomus vuodelta 2023

244Dno-2024-11

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuuston on kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle.

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta käy läpi viranhaltijoilta saamansa vastaukset ja aloittaa arviointikertomuksen työstämisen.

Päätös

Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen työstämisen.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen työstämistä.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen työstämistä.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen työstämistä.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen työstämistä.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2023 valtuuston käsiteltäväksi. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja suosituksista vastauksen kunnanhallitukselta valiokuntien ohjauksen jälkeen ennen talousarviokäsittelyä. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen vastaukset tulee toimittaa tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Kunnanhallitukselta pyydetään kannanotto koko arviointikertomukseen valiokuntien ohjauksen jälkeen.

Valtuusto käsittelee arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja suosituksista vastauksen kunnanhallitukselta valiokuntien ohjauksen jälkeen ennen talousarviokäsittelyä. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen vastaukset tulee toimittaa tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Kunnanhallitukselta pyydetään kannanotto koko arviointikertomukseen valiokuntien ohjauksen jälkeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)