Palveluvaliokunta, kokous 21.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Talousarvio 2024

244Dno-2023-526

Valmistelija

  • Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Kempeleen kunnan yksiköt ovat arvioineet ensi vuoden talousarvionsa ja ne on koostettu koko kunnan talousarvioksi vuodelle 2024. Talousarvio 2024 on noin -2,6 milj. euroa alijäämäinen ja tilikauden tulos talousarviossa on -3,2 milj. euroa alijäämäinen. Talousarvion 2024 alijäämää selittää suurimmilta osin verotulojen lasku ja toimintakulujen kasvu.

Toimintatuotot ovat 10,5 milj. euroa ja ne pienenevät muutetusta talousarviosta 2023 n. -5 %:a (550.000 euroa). Toimintatuottojen lasku johtuu pääasiassa maanmyyntivoittojen ja varhaiskasvatuksen maksujen laskusta. Ulkoisia toimintakuluja on 74,4 milj. euroa ja ne kasvavat 4,9 % (3,5 milj. euroa). Toimintakuluja kasvattaa suurimmilta osin työehtosopimusneuvotteluissa sovitut palkankorotukset. Toimintakatteen kasvu on 6,8 % (4 milj. euroa).

Verotuloja arvioidaan kertyvän yhteensä 44,9 milj. euroa. Verotulot pienenevät -3,6 %:a (1,7 milj. euroa). Verotulojen laskua selittää se, että verotuloista poistuvat hyvinvointialueuudistuksesta johtuneet ns. verohännät, jotka ovat korottaneet poikkeuksellisesti vuoden 2023 verotuloja. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän n. 22,7 milj. euroa ja ne kasvavat 5,9 %:a (1,3 milj. euroa). Valtionosuuksien kertymää selittää pääasiassa alle 15-vuotiaiden lasten suhteellisesti suuri määrä kunnan väestöstä.

Vuonna 2024 investoinnit säilyvät korkealla tasolla. Investointeja on yhteensä 22,7 milj. euroa ja niihin saadaan 0,6 milj. euroa avustuksia. Suurimmat investoinnit ovat Ylikylän liikuntasali 9 milj. euroa (vuosille 2024–2025) ja Kempeletalo 7,5 milj. euroa (vuosille 2024–2025). Maanmyyntituloja arvioidaan kertyvän 2,3 milj. euroa.

Uuden lainan nostoon varaudutaan 25,5 milj. eurolla. Vanhoja lainoja lyhennetään 6,4 milj. euroa. Lainakanta kasvaa näin 19,1 milj. euroa, mikäli koko lainannostovaltuutus käytettäisiin. Lainakanta olisi tällöin 4870 euroa/asukas. Lisäksi todennäköisesti vuonna 2024 käynnistyy Kirkonkylätalon leasing-vuokran maksu ja se lisää merkittävästi kunnan vuokravastuita.

Suunnitelmavuodet 2025 ja 2026 ovat myös alijäämäisiä, mutta niiden arviointiin liittyy suurta epävarmuutta mm. 1.1.2025 voimaan tulevan TE-uudistuksen vuoksi. Lisäksi myös investointien arvioidaan pysyvän korkealla. Näiden seurauksena velkamäärän arvioidaan kasvavan edelleen merkittävästi suunnitelmavuosina. Mikäli talous toteutuu talousarvion- ja suunnitelman mukaisena ja investoinnit pysyvät korkealla, taloudessa on merkittävää sopeutus- tai veronkorotustarvetta tuleville vuosille.

Talousarviota ja investointeja on käsitelty ja valmisteltu pitkin syksyä valtuustoseminaareissa, hallituksen kokouksissa ja seminaarissa sekä valiokunnissa. Myös henkilöstötoimikunta on käsitellyt talousarvion 13.11.2023. Talousarviokirja toimitetaan valiokuntien jäsenille 17.11.2023 johtoryhmän käsittelyn jälkeen.

Palveluvaliokunta (26.9.2023):

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintatuotoissa on havaittavissa iso muutos alaspäin johtuen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksesta 1.3.2023.
Varhaiskasvatuksen kaikista kuluista 59% on henkilöstökuluja, joista suurin osa selittyy lain vaatimuksilla. Palveluvaliokunta katsoo, että talousarvioon 2024 esitetyt resurssilisäykset ovat perusteluja paitsi lain vaatimusten täyttämiseksi, myös varhaiskasvatuksen hyvän laadun varmistamiseksi.

Vapaa-aikapalvelut
Kempele on edelleen kasvava lapsimyönteinen kunta. Esitetyt resurssilisäykset vapaa-ajan palveluihin talousarvion 2024 osalta ovat valiokunnan mielestä hyvin perusteltuja. Lisäykset vaikuttavat suoraan yleisesti kuntalaisten elämänlaatuun ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. 

Sivistystoimi
Palveluvaliokunta merkitsi sivistystoimen tarpeet tiedoksi. Valiokunta sai hyvät ja perusteelliset esitykset koulujen rehtoreilta. Valmistelua jatketaan edelleen.

 

Valiokunnan ohjaus:

Palveluvaliokunta sai esittelyn talousarviosta 2024. Valiokunta toteaa, että talouden epävarmuus leimaa tulevaa.