Kunnanhallitus, kokous 8.6.2026

§ 212 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen / osallistuminen hankehakuun

244Dno-2026-357

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Vähäkuopus, hyvinvointikoordinaattori, katja.vahakuopus@kempele.fi

Perustelut

Lakeuden kunnat (Kempele, Liminka, Lumijoki, Tyrnävä) ovat valmistelleet yhdessä ikäihmisten hyvinvointia edistävää hanketta. Mukaan mahdollisesti tulisivat myös Muhos ja Hailuoto. Hankkeeseen on tarkoitus hakea Sosiaali- ja terveysministeriön (STM:n) Terveyden edistämisen määrärahaa, hakuaika: 11.5.-12.6.2026. Ikäihmisten osuudessa jaossa rahoitusta 9,3 miljoonaa. Rahoituksen painopisteenä ovat: iäkkäiden toimintakyvyn ja kotona pärjäämisen tukeminen sekä omaishoitajien hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja terveyden edistäminen. Hankkeen toteuttajan tulee osoittaa hankkeeseen omaa rahoitusta (10–20 % hankkeen suuruudesta).

Hyvinvointikoordinaattori pyytää hyvinvointi- ja palveluvaliokunnan ohjausta hankeideaan ja siihen voimmeko kuntana lähteä mukaan hakemaan rahoitusta. Hän kertoo lisätietoa hankeideasta kokouksessa.

 

Valiokunnan ohjaus:
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta ohjaa jatkamaan hankkeen valmistelua ja sitä kautta myös rahoituksen hakua. 

Valmistelija

  • Katja Vähäkuopus, hyvinvointikoordinaattori, katja.vahakuopus@kempele.fi

Perustelut

Lakeuden kunnat (Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä) ovat valmistelleet yhdessä ikäihmisten hyvinvointia edistävää hanketta. Hankkeeseen on tarkoitus hakea Sosiaali- ja terveysministeriön (STM:n) Terveyden edistämisen määrärahaa, hakuaika: 11.5.-12.6.2026. Ikäihmisten osuudessa jaossa rahoitusta 9,3 miljoonaa. Lakeuden kunnat ovat päätyneet hakemaan rahoitusta pääpainopisteenä hankkeen sisällöistä: Tuetaan iäkkäiden henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallisuuteen, aktiiviseen kansalaisuuteen ja elinikäiseen oppimiseen (6d). Hanke sivuaa myös hyvinvointia ja terveyttä edistävien ryhmätoimintojen (6b) ja kulttuurisisältöjen (6c) kehittämistä. Hankkeeseen tulee osoittaa omaa rahoitusta (10–20 % hankkeen suuruudesta).

Lakeuden yhteisen hankkeen nimenä on Iloa osallistuen. Hankkeen tavoitteena on, että:

Tavoitetaan ikäihmisiä, jotka eivät vielä osallistu kuntien tai järjestöjen toimintoihin tai kokevat itsensä yksinäisiksi
Ikäihmisten ääntä kuullaan ja palveluita kehitetään ikäihmisten toiveiden mukaisesti
Koulutettujen ystävätoimijoiden määrä lisääntyy kunnissa ja ystävätoimijat löytävät ikäihmisiä, jotka tarvitsevat ystävää toimintoihin osallistumiseksi
Ylikunnallisen yhteistyön kehittäminen ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi
Ikäihmisten osallisuus lisääntyy ja palvelut kehittyvät
Hankkeen yhteistyökumppaneiksi pyritään saamaan Pohteen ikäihmisiä kohtaavat palvelut, seurakuntien diakoniatyö ja ikäihmisiä kohtaavat järjestöt.  

Lakeuden kunnat hakevat vajaa kolmivuosista (1.1.2027-31.10.2029) hankerahoitusta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 329 917e, joista omarahoitusosuus on 32 992e. Kuntien omarahoitusosuudet jakautuvat ikäihmisten määrän mukaan seuraavaksi: Kempele 58 % (19135 e/ kolmelle vuodelle = 6378 e/ vuosi), Tyrnävä 16 %, Lumijoki 7 % ja Liminka 19 %.

Hankkeen päähakijana ja koordinoijana olisi Kempeleen kunta. Hankkeeseen rekrytoidaan kaksi hanketyöntekijää, joista toinen tekee osa-aikaisesti projektipäällikön tehtäviä.

Kuntien ikäihmiset ovat osallistuneet hankkeen suunnitteluun. 

Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta (19.5.2026):
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta ohjaa jatkamaan hankkeen valmistelua ja sitä kautta myös rahoituksen hakua. 

Sivistysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää, että Kempeleen kunta lähtee valiokunnan ohjauksen mukaisesti mukaan hankehakuun. Hankkeen yhdeyshenkilönä Kempeleessä toimii hyvinvointikoordinaattori. Mikäli hanke saa rahoituksen, valtuusto käsittelee sen osana talousarviota 2027 ja suunnitelmavuosia 2028-2029.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-