Valtuusto, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Valtuustoaloite / Käyttöarviointi Pirilän alueen Opinkukasta nuorisotilaksi / Tuukka Myllymäki ja Tommi Torvikoski (lisäpykälä)

244Dno-2022-817

Perustelut

Valtuutettu Myllymäki esitti seuraavan aloitteen:

"Nuorisotilojen toispuoleisuus Kempeleessä on ollut tiedostettu haaste kunnan keskustan, Sarkkirannan ja muiden lähialueiden kanssa. Nuorisolle ei ole omaa tilaa alueella, eivätkä kaikki jaksa lähteä toiselle puolelle Kempelettä. Akatemia on hyvä ja tärkeä paikka nuorille, mutta yksi paikka ei riitä nuorisotilaksi.

Pappila tulee tärkeäksi tekijäksi nuorisotyön saralla, mutta kirkonkylälle on saatava oma tilansa. Kirkonkylän uuteen kouluun tulee pieni tila nuorisotyölle, mutta yläasteikäisille on tärkeää saada oma paikka iltaiselle käytölle.

Pirilän alueen Opinkukka jää pian käytöstä, kun uusi koulu valmistuu. Siitä olisi syytä kaavailla nuorille luonteva paikka olla ja harrastaa. Esimerkiksi tulevaisuudessa myös bändikämppiä olisi mahdollista kehitellä alueelle.

Pirilän alueen Opinkukka on arvioitava tulevaisuutta ajatellen nuorisotilana sekä mahdollisten harrastustilojen puolesta."

Päätös

Aloite lähetetään kunnanhallitukselle asianmukaisia toimenpiteitä varten.