Kunnanhallitus, kokous 8.6.2026

§ 211 Omaishoitajien jaksamisen tukeminen / osallistuminen hankehakuun 

244Dno-2026-392

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Vähäkuopus, hyvinvointikoordinaattori, katja.vahakuopus@kempele.fi

Perustelut

Oulun seudun omaishoitajat ry on valmistellut THL:n terveyden edistämisen määrärahan vuoden 2027 hakuun hanketta, jossa kehitetään omaishoitajien jaksamista, voimavaroja ja terveyttä edistävää toimintamallia.

Mallissa keskeistä on:

• kuormituksen varhainen tunnistaminen

• itsehoidon tukeminen lisäämällä omaishoitajan arkeen sopivia liikkumisen mahdollisuuksia

• tuki ja kannustus omaishoitajan vapaiden pitämiseen

Omaishoitajien tukemisessa yhteistyön merkitys on oleellinen mallien kokeilun ja juurtumisen näkökulmasta. Kunnan rooli olisi keskeinen esimerkiksi:

• liikkumisen kytkemisessä osaksi omaishoitajien arjen jaksamisen tukea

• neuvontaa ja ohjausta kunnan liikuntapalveluiden tarjontaan

• mahdollisesti kokeiluna matalan kynnyksen tukea ryhmälle (1–3 yksittäistä kertaa/vuosi)

• toimintamallin juurtumisesta osaksi kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä

Hankkeessa kehitettävä toiminta täydentää nykyistä kunnan ennaltaehkäisevää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. 

Lisätietoa hankkeesta kerrotaan kokouksessa. Hyvinvointikoordinaattori pyytää hyvinvointi- ja palveluvaliokunnan ohjausta siitä, lähdetäänkö kuntana mukaan hankkeen pilottikunnaksi.

Valiokunnan ohjaus:
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta pitää hanketta tärkeänä ja ohjaa osallistumaan hankkeeseen, jos rahoitus saadaan.

Valmistelija

  • Katja Vähäkuopus, hyvinvointikoordinaattori, katja.vahakuopus@kempele.fi

Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta (2.6.2026):
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta pitää hanketta tärkeänä ja ohjaa osallistumaan hankkeeseen, jos rahoitus saadaan.

Sivistysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää, että Kempele lähtee mukaan hankehakuun valiokunnan ohjauksen mukaisesti. Hankkeen yhdyshenkilönä Kempeleessä toimii hyvinvointikoordinaattori.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan päätösehdotuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-