Kunnanhallitus, kokous 26.2.2024

§ 80 Talousarviomuutokset 2024 / Käyttötalous- ja investointiosa

244Dno-2024-104

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Talousarvioon 2024 esitetään seuraavia muutoksia:

1. Lisätään investointeihin Kirkonkylän koulun salin aulan rakentamiseen määräraha 300.000 euroa.

Kirkonkylätalon valmistuttua Kirkonkylän koulun D-talo puretaan suunnitellusti vuoden 2024 aikana. D-talo on yhteydessä säilytettävään liikuntasaliin. D-talon purkamisen yhteydessä myös liikuntasalin aula joudutaan purkamaan rakennusteknisten asioiden vuoksi ja liikuntasalille joudutaan rakentamaan uusi aula.

2. Vähennetään käyttötalouden valtionosuuksia 460.000 euroa.

Vuoden 2024 valtionosuuspäätöksen mukaiset valtionosuudet alittavat talousarvion.

3. Vähennetään käyttötalouden verotuloja 500.000 euroa.

Viimeisimmän Kuntaliiton verokehikon mukaan vuoden 2024 verotulot ovat alittamassa talousarvion. 

Talousarviomuutokset, yhteensä n 1,26 milj. euroa katetaan kasvattamalla lainanottovaltuutta vuodelle 2024.

Resurssivaliokunta (19.2.2024):
Resurssivaliokunta ohjaa, että esitetyt talousarviomuutokset hyväksytään.

Valmistelija

  • Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Talousjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy edellä mainitut talousarviomuutokset talousarvioon 2024.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)