Valtuusto, kokous 15.4.2024

§ 24 Kuntatodistusohjelman limiitin korotus / Kuntarahoitus Oyj

244Dno-2024-103

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Kuntatodistusohjelman avulla kunta voi nostaa lyhytaikaista rahoitusta. Nykyisen voimassa olevan Kuntarahoituksen kuntatodistusohjelman rahoituslimiitti on 13 milj. euroa. Rahoitusmarkkinoiden ja kunnan kasvaneen rahoitustarpeen myötä limiittiä olisi tarvetta korottaa. Limiitin nostolla ei ole kustannusvaikutusta, mutta se antaa enemmän liikkumavaraa lyhytaikaisen rahoituksen nostamiseen. Limiitin määräksi esitetään 25 milj. euroa. Edellä mainitun Kuntatodistusohjelman uuden limiittimäärän voimaantulon edellytyksenä on, että Kuntarahoitus Oyj hyväksyy kunnan hakemuksen.

Resurssivaliokunta (19.2.2024):
Resurssivaliokunta ohjaa, että Kuntarahoituksen limiittiä nostetaan esitetyn mukaisesti.

Talousjohtaja:
Ehdotan, että resurssivaliokunnan ohjauksen mukaisesti kunnanhallitus päättää, että Kuntarahoitus Oyj:n kuntatodistustusohjelman limiittiä nostetaan 25 milj. euroon ja että talousjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan kuntatodistusohjelmaan ja sen muuttamiseen liittyvät asiakirjat.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Kuntarahoitus on ilmoittanut, että kuntatodistusohjelman limiitin korotus edellyttää valtuuston päätöksen asiasta. Siten asia tulee uudelleen kunnanhallitukseen käsittelyyn, jotta se voidaan esittää valtuustolle päätettäväksi.

Talousjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kuntarahoitus Oyj:n kuntatodistustusohjelman limiittiä nostetaan 25 milj. euroon ja että talousjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan kuntatodistusohjelmaan ja sen muuttamiseen liittyvät asiakirjat.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää, että Kuntarahoitus Oyj:n kuntatodistustusohjelman limiittiä nostetaan 25 milj. euroon ja että talousjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan kuntatodistusohjelmaan ja sen muuttamiseen liittyvät asiakirjat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kuntarahoitus Oyj