Kunnanhallitus, kokous 28.8.2023

§ 291 Vastaukset arviointikertomukseen vuodelta 2022

244Dno-2023-243

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuuston on kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle.

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta käy läpi viranhaltijoilta saamansa vastaukset ja aloittaa arviointikertomuksen työstämisen.

Päätös

Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen työstämisen.

Valmistelija

Tiina Mikkonen-Brännkärr, tiina.mikkonen-brannkarr@bdo.fi

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

Valmistelija

Tiina Mikkonen-Brännkärr, tiina.mikkonen-brannkarr@bdo.fi

Ehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen työstämistä.

Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2022 valtuuston käsiteltäväksi. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja suosituksista vastauksen kunnanhallitukselta valiokuntien ohjauksen jälkeen ennen talousarviokäsittelyä. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen vastaukset tulee toimittaa tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Kunnanhallitukselta pyydetään kannanotto koko arviointikertomukseen valiokuntien ohjauksen jälkeen.

Valtuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Perustelut

Valiokunnat ovat valmistelleet vastauksensa tarkastuslautakunnan vuotta 2022 koskevassa arviointikertomuksessa esittämiin havaintoihin ja suosituksiin. Liitteenä koonti valiokuntien vastineista.

Hallintojohtaja:
Kunnanhallitus toteaa, että tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2022 tuodaan esille tärkeitä huomioita kunnan eri toiminnoista ja ne on syytä huomioida tulevaisuuden kehittämistyössä. Kunnanhallitus saattaa näihin huomioihin laaditut ja liitteenä olevat vastineet tiedoksi sekä tarkastuslautakunnalle että valtuustolle.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)