Kunnanhallitus, kokous 28.8.2023

§ 286 Tapahtuma-alan kehittämisen suunnitelma

244Dno-2023-325

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunta on määritellyt yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi sen, että matkailun merkitys kunnassa kasvaa. Matkailun olennainen osa ovat tapahtumat, joita varten ihmiset liikkuvat paikkakunnalta toiselle. Zeniittiin on myös suunniteltu tapahtuma-aluetta, jonne mahtuu järjestämään myös isoja konsertteja. Jotta tapahtuma-alan koko potentiaali pystytään tulevaisuudessa hyödyntämään, olisi kunnan syytä pohtia alan pitkäjänteistä kehittämistä. 

Kehittämistyön pohjalle elinvoimavaliokunta kuulee muiden kuntien käytäntöjä tapahtuma-alan kehittämiseksi.

 

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (23.5.2023):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että suunnitelma ja budjetti tapahtuma-alan kehittämiseksi olisi tarpeen laatia. Elinvoimavaliokunta suhtautui positiivisesti iskelmätapahtuman tukemiseen vuodelle 2024.

 

Valmistelija

Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Elinvoimapalvelut on valmistellut tapahtuma-alan kehittämisen suunnitelmaa. Elinvoimavaliokunta ohjaa suunnitelman jatkotyöstämistä.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että esitetyn suunnitelman mukaisesti voitaisiin edetä ja että haettu budjetti tapahtuma-alan kehittämiseen olisi 60 000 € alkaen vuodesta 2024.

 

 

Valmistelija

  • Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunta on määritellyt yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi sen, että matkailun merkitys kunnassa kasvaa. Matkailun olennainen osa ovat tapahtumat, joita varten ihmiset liikkuvat paikkakunnalta toiselle. Zeniittiin on suunniteltu tapahtuma-aluetta, jonne mahtuu järjestämään myös isoja konsertteja ja muita tapahtumia. Jotta tapahtuma-alan koko potentiaali pystytään tulevaisuudessa hyödyntämään, on tapahtuma-alalle laadittu kehittämissuunnitelma. 

Elinvoimavaliokunta (13.6.2023):
Elinvoimavaliokunta ohjasi, että esitetyn suunnitelman mukaisesti voitaisiin edetä ja että haettu budjetti tapahtuma-alan kehittämiseen olisi 60 000 € alkaen vuodesta 2024.

Yhteisöllisyysvaliokunta (22.8.2023):
Yhteisöllisyysvaliokunta näkee tapahtuma- alan kehittämisen hyvänä ja ohjaa etenemään suunnitelman mukaisesti.
Käytiin keskustelua Seinäjoen esityksestä.

Elinvoimajohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy tapahtuma-alan kehittämisen suunnitelman ja että suunnitelmaan liittyvät infra- ja avustuspanostukset otetaan huomioon tulevien vuosien budjeteissa.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen. Vuodelle 2024 tapahtuma-alan kehittämiseen varattavan budjetin suuruus tarkentuu talousarviovalmistelun edetessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)