Kunnanhallitus, kokous 28.8.2023

§ 293 Valtuustoaloite / Ulkoilmalavan toteuttaminen Zeniitin alueelle / Tuukka Myllymäki ja Antti Ollikainen

244Dno-2023-335

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kempeleen Zeniitti on tulevaisuudessa vahva ja vetovoimainen tekijä koko Pohjois-Suomessa. Zeniittiin on suunnitteilla esiintymisalue, johon kiinnitämme huomion aloitteessamme. 

Kempele on liikenneyhteyksiensä vuoksi alueensa yksi keskeisimmistä kohteista, sekä matkailun että tapahtumatuotantojen osalta potentiaali on hyvin suurta. Sijaintinsa puolesta Kempele on helposti saavutettava, kun verrataan vaikkapa Oulun Hupisaariin. Zeniittiin olisi syytä valmistella ja toteuttaa Suomen mittakaavassa vertailukelpoinen ulkoilmateatterilava. 

Tulevaisuudessa Kempele olisi erinomainen paikka kerätä yhteen Suomen kesäteatterikattausta. Tämän myötä Kempeleessä on myös potentiaali kehittää ja kasvattaa vahvaa teatteritaiteen ja ilmaisutaidon kulttuuria kaiken ikäisille kuntalaisille.

Visiossamme *kulttuuri-Kempele* on Suomen kesäteatterifestivaalien tulevaisuuden pitopaikka.

 

Kunnanvaltuutetut,

Tuukka Myllymäki ja Antti Ollikainen

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että aloite lähetetään elinvoimapalvelujen valmisteltavaksi ja elinvoimavaliokunnan ohjattavaksi.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.
​​​​

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Vastausehdotus valtuustoaloitteeseen Ulkoilmalavan toteuttaminen Zeniitin alueelle / Tuukka Myllymäki ja Antti Ollikainen ym.

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan Zeniittiin toteutettavaksi Suomen mittakaavassa vertailukelpoinen ulkoilmateatterilava. Kesäteatteritoiminta sopii Zeniitin aluelle hyvin, ja kunnan suunnitelmissa on teatteritoiminnan saaminen alueelle tulevaisuudessa. Zeniitin kunnallistekniikka alkaa olla matkailua varten valmis arviolta vuonna 2027. Ulkoilmalava vaatii kunnalta investointia, ja asiasta tullaan keskustelemaan tulevina vuosina budjetin laadinnan yhteydessä. Investoinnin lisäksi kunnan tulee luoda pohjaa tapahtumien järjestämiseksi kunnassa. Elinvoimapalvelut on valmistellut tapahtuma-alan kehittämissuunnitelmaa, joka antaa pohjaa alan kasvattamiseksi kunnassa - suunnitelma tulee päätöksentekoon syksyn 2023 aikana. Ensimmäisinä askelina kunta on vuokrannut kesälle 2024 ison, 800 m2 teltan, jossa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia. Teltta sijoitetaan Pirilään.  

Elinvoimavaliokunta (22.8.2023):
Elinvoimavaliokunta oli tyytyväinen laadittuun vastineeseen.

Elinvoimajohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy aloitteeseen annetun vastineen elinvoimavaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen, ja saattaa aloitteen käsittelyn edelleen valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tuukka Myllymäki, Antti Ollikainen

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)