Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

§ 423 Yritystontin rakentamisajan jatkaminen / Hakamaa 11005-1

244Dno-2022-789

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunta on vuokrannut Kiinteistö Oy Planeettatie 4 A:lle yritystontin Hakamaalta. Tontin ala on 3637 m2 ja rakennusoikeus 1091 k-m2. Vuokrasopimus on allekirjoitettu 18.6.2020. Tontin vuosivuokran määrä on 3273,30 €. Vuokrasopimuksen mukaisesti tontille on rakennettava toimitiloja vähintään 400 k-m2. Rakentaminen voidaan suorittaa useassa vaiheessa siten, että ensimmäinen vaihe (250 k-m2) aloitetaan puolen vuoden sisällä vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta ja toinen vaihe aloitetaan viimeistään vuonna 2022. Kunnanhallitus voi vuokralaisen kirjallisesta hakemuksesta pidentää tässä kohdassa tarkoitettua rakennusaikaa. Pidennystä on haettava ennen määräajan päättymistä. Jos vuokralainen laiminlyö määrätyn rakentamisvelvollisuuden täyttämisen, kunnalla on oikeus rakennusvelvollisuuden täyttämiselle määrätyn ajan päätyttyä purkaa sopimus. Kunnalla on myös oikeus periä sopimussakkoa enintään vuotuisen vuokranmaksun viisinkertaisen määrän, mikäli vuokralainen rikkoo vuokrasopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä.

Tontille on rakennettu 271,5 k-m2. Yritys pyytää, että kunta jatkaa toisen vaiheen rakentamisen aikataulua.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (1.11.2022):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että rakentamisen aikataulua jatkettaisiin vuodella. 

Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset:

Elinkeinojohtaja:
Ehdotan, että Hakamaan yritystontin 11005-1 rakentamisaikaa jatketaan vuodella 31.12.2023 saakka elinvoimavaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että Valtter Tahkola (intressijäävi, asiassa on kyseessä läheisen etu), Ahti Tahkola (intressijäävi, asiassa on kyseessä läheisen etu) ja Heikki-Pekka Alakärppä (palvelussuhdejäävi, asia koskee työnantajaa) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Sanna Laine toimi pöytäkirjantarkastajana tämän asian osalta.

Esteellisyys

Heikki Alakärppä, Valtter Tahkola, Ahti Tahkola

Valmistelija

Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunta on vuokrannut Kiinteistö Oy Planeettatie 4 A:lle yritystontin Hakamaalta. Tontin ala on 3637 m2 ja rakennusoikeus 1091 k-m2. Vuokrasopimus on allekirjoitettu 18.6.2020. Tontin vuosivuokran määrä on 3273,30 €. Vuokrasopimuksen mukaisesti tontille on rakennettava toimitiloja vähintään 400 k-m2. Rakentaminen voidaan suorittaa useassa vaiheessa siten, että ensimmäinen vaihe (250 k-m2) aloitetaan puolen vuoden sisällä vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta ja toinen vaihe aloitetaan viimeistään vuonna 2022. Kunnanhallitus voi vuokralaisen kirjallisesta hakemuksesta pidentää tässä kohdassa tarkoitettua rakennusaikaa. Pidennystä on haettava ennen määräajan päättymistä. Jos vuokralainen laiminlyö määrätyn rakentamisvelvollisuuden täyttämisen, kunnalla on oikeus rakennusvelvollisuuden täyttämiselle määrätyn ajan päätyttyä purkaa sopimus. Kunnalla on myös oikeus periä sopimussakkoa enintään vuotuisen vuokranmaksun viisinkertaisen määrän, mikäli vuokralainen rikkoo vuokrasopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä.

Tontille on rakennettu 271,5 k-m2. Yritys pyytää, että kunta jatkaa toisen vaiheen rakentamisen aikataulua. Kunnanhallitus on jo kertaalleen myöntänyt toiselle vaiheelle jatkoaikaa 31.12.2023 saakka kokouksessaan 14.11.2022 §339.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (21.11.2023):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että rakentamisaikaa jatkettaisiin vuodella.

Valmistelija

  • Miia Marjanen, elinvoimajohtaja, miia.marjanen@kempele.fi

Elinvoimajohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus myöntää jatkoaikaa kiinteistön Laturi (244-401-14-621) rakentamiselle 31.12.2024 saakka valiokunnan ohjauksen mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Heikki Alakärppä, Valtter Tahkola, Ahti Tahkola

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Valtter Tahkola (intressijäävi, asiassa on kyseessä läheisen etu), Ahti Tahkola (intressijäävi, asiassa on kyseessä läheisen etu) ja Heikki-Pekka Alakärppä (palvelussuhdejäävi, asia koskee työnantajaa) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Tiedoksi

Forentia Oy

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kempeleen kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kempeleen kunnanhallitus.

Kirjaamon yhteystiedot:

Kempeleen kunta
PL 12
90441 Kempele
sähköposti:  kirjaamo@kempele.fi

Kirjaamon aukioloaika on työpäivisin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kempeleen kunnan kirjaamosta.