Kunnanhallitus, kokous 15.1.2024

§ 16 Otto-oikeusasiat

Valmistelija

  • Elina Roininen, palvelusihteeri, elina.roininen@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Viranhaltijoiden 14.12.2023-11.1.2024 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat.

Elinvoimajohtaja
Yleinen päätös:
§ 36 Yritystontin varaus / Hakamaa 2205-2, 14.12.2023

Kempele Akatemian johtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 14 Etsivän nuorisotyöntekijän valinta, 22.12.2023

Kunnallistekniikkapäällikkö
Yleinen päätös:
§ 37 Presidentinvaalien 2024 ulkomainonta, 19.12.2023

Kunnanjohtaja
§ 1 Erillislisä rakennuttajapäällikön tehtävän sijaisuudesta, 02.01.2024

Talousjohtaja
Hankintapäätös:
§ 16 Kassaennustepalvelun käyttöönotto / Monetra, 21.12.2023
Henkilöstöpäätös:
§ 14 Kannustusrahan maksaminen tutkinnon suorittamisesta / Veijola, 18.12.2023
§ 15 Kannustusrahan maksaminen tutkinnon suorittamisesta / Keskitalo, 21.12.2023

Tekninen johtaja
Yleinen päätös:
§ 41 Vahingonkorvaushakemus 11.10.2023, 18.12.2023
§ 42 Teknisten palveluiden laskujen hyväksyjät ja sijaiset 21.12.2023 alkaen, 21.12.2023

Tietohallintopäällikkö
Hankintapäätös:
§ 1 Ketolanperän ja Santamäen koulujen laiteuusinnat 2024, 03.01.2024
§ 11 Sähköisen lomakeratkaisun hankinta, 20.12.2023

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)